Kun lomalla kaikki menee pieleen!

Heippa ihana lukijani!

Täällä sitä istutaan jo hieman tylsistyneinä odottamassa kotiinpääsyä hieman venähtäneeltä Kanarian lomalta ja aikani kuluksi ajattelin viihdyttää sinua summaamalla yhteen elämäni epäonnisimman loman pieleen menneet jutut. Kiinnitä mielikuvituksellinen turvavyösi, sillä epäonninen meno on niin hurjaa, että herkempää saattaa kauhistuttaa!

Tarkoituksenamme oli siis viettää talvilomaviikon mittainen loma kahdella eri Kanarian saarella, mutta näillä näkymin lomasta tulikin vähintään 12 päivän mittainen ja epäonnea on ollut matkassa tosiaan sen verran, että mistään rentouttavasta ajasta ei todellakaan voida puhua!

Ensimmäinen epäonnemme sattui jo heti Helsingin lentokentällä lähtiessämme, sillä kone oli niin täyteen buukattu, että käsimatkatavarat, joiden kanssa normaalisti pelkästään matkaammekin, kehoitettiin laittamaan ruumaan. Siinä vähän vitsailin perheelle, että meidän tutulla tuurilla matkatavaratkin häviävät ja niinhän siinä tietty sitten kävikin. Lentomme Helsingistä oli pahasti myöhässä ja eihän ne matkatavarat tiettykään ehtineet vaihtoon mukaan Las Palmasin koneeseen. Me kun sitten vielä omatoimimatkailimme Las Palmasista eteenpäin Lanzarotelle, oli aika monta soppaa siinä jo valmiina! Kun matkatavarat joskus saapuvatkin Las Palmasiin, pitäisi ne vielä saada eteenpäin meille Lanzarotelle pieneen kylään, jossa meillä ei ollut kännykkäsignaalia, eli emme voi mitenkään saada tietoa matkatavaroistamme.

Olimme siis reissaneet kolmella koneella samoissa talvitamineissa, joissa nyt jouduimme viettämään vielä lomamme kaksi ensimmäistä päivää. Sunnuntaina kun ei useimmat vaatekaupat jne. olleet auki siellä suunnalla, jossa me olimme. Sanomattakin selvää, että +22 asteen aurinkoiset uimakelit menivät vähän niin kuin sivu suun, kun ei ollut uikkareita. Myöskään patikoinnit kauniisiin maisemiin ei pitkissä villakangashousuissa ja talvilenkkareissa helteellä oikein kiinnostanut, joten loman 2 ekaa päivää meni suoranaisessa v*tutuksessa 🙁 Laukuissa oli tottakai myös laturit, lääkkeet ja oikeastaan kaikki mitä olisimme tarvinneet ihan alusvaatteista hiusharjaan, shampooseen, saippuaan jne. saakka.

Loman loppuosa vietettiin viereisellä saarella, eli Fuerteventuralla, muttei sekään sujunut ongelmitta! Lentomme olimme varanneet Travellinkin kautta, joka normaalisti on toiminut kohdallamme moitteetta. Tällä kertaa epäonnemme kuitenkin jatkui ja lentoyhtiö oli muuttanut aikataulujaan. Travellink ei ollut tästä meille asti saanut tietoa, joten lentomme Las Palmasista, jonka kautta lensimme oli aikaistettu kolmella tunnilla, niinpä myöhästyimme lennolta!

Aireuropan virkailijan mukaan he olivat ilmoittaneet Travellinkille aikataulumuutoksen ja Travellinkin olisi pitänyt ilmoittaa se meille. Niinpä lentoyhtiö ei ollut velvollinen järjestämään meille mitään uutta lentoa minnekään, mutta virkailijan ystävällisyyden ansiosta hän kuitenkin järjesti meidät seuraavalle mahdolliselle lennolle ja pääsimme lopulta määränpäähämme, joskin vasta sen verran myöhään illalla, että sekin päivä meni nähtävyyksien kannalta hukkaan.

Nautimme kuitenkin loppu lomastamme täysin siemauksia ja lähdimme kotiin iloisin mielin. Binter, potkurikone, jolla palasimme taas Las Palmasiin, keikkui kovasti saapuessa ja luulinkin vähintään toisen propellin irtoavan, sillä niin kova ryminä ja hytkytys koneessa oli! Pääsimme kuitenkin maahan asti ja ryhdyimme odottelemaan kotilentoamme Norwegianilla.

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Lentokentän ylle alkoi päivän mittaan laskeutumaan sankempi ja sankempi kellertävä sumu ja koneessa meitä odotutettiin tunteja ennen kuin kaikki lopulta käskytettiin pihalle ja ilmoitettiin, että lento lähtee myöhemmin Caliman, eli hiekkatuulen vuoksi. Itse arvasin tässä kohtaa, että lento ei tule heti lähtemään ja, että pian kaikki hotellit ja muut lennot on varattuja ja aloin kuumeisesti etsimään korvaavaa lentoa ja hotellia myrskyn ajaksi. Se olikin hyvä päätös, sillä tuntien kuluessa tuli myös lentoyhtiöltä tieto, että koneet eivät sinä iltana enää lähde minnekään ja, että majoitusta saadaan järjestymään vain invalideille ja lapsiperheille.

Luulitko, että epäonnemme nyt loppui? Ehei! Ei todellakaan! Siinä perheen kanssa jokainen kännykästä kiireesti lentoja ja hotelleja etsien, kun näytölle ilmaantui ilmoituksia kaikista valitsemistamme, että varattu, varattu, varattu, saimme kiireessä varattua lennot ylihuomiselle Finnairille, maksoimme ne heti ja ryhdyimme majoitusta etsimään. Siinä majoitusta varatessani tarkistin vielä sähköpostista lennon päivämäärän ja tajusin, että varaus oli epähuomiossa tehty MAALISKUULLE! Okei, sinne meni reilu 1300€!! No, ei auttanut itku siinä kohtaa, kun oli kiire saada joku muu lento ennen kun nekin kaikki on mennyt! Saimme sitten Tap Portugalille lennot 26.2. siten, että vaihto Lissabonissa kestää yli 6 tuntia ja olemme kotona vasta 27.2. Mutta väliäkö sillä, pääasia, että pöästään kotiin!

Eräästä hotellistakin löytyi vielä perhehuone, olin jo heti koneesta ulos tullessa varannut sen yhdeksi yöksi, mutta myöhemmin tajutessani, että Calima tulee kestämään kauemmin, varasin saman huoneen vielä seuraavasta päivästä alkaen sinne 26.2. asti, jonne saimme paluulennon.

Taksilla hotellille siis. Hotellilla olikin melkoinen kaaos käynnissä, sillä bussilastillinen ranskalaisia oli juuri saapunut sinne majoitettavaksi ja saimme tietää, että tällaisessa hätätilanteessa varaamamme huone menee lentomatkustajille. Jäimme hotellin aulaan odottamaan hotellimanagerin armosta antaman vuoronumeron kanssa joskos yhtään huonetta jäisi jäljelle. Kanarioilla on siis parhaillaan karnevaalit, joiden vuoksi kaikki saarten hotellit ovat muutenkin täynnä. Nyt Calima pakotti vielä jopa 14 000 lentomatkustajaa jäämään Gran Canarialle ja kaikille näille ei todellakaan riittänyt majoitusta! Soitimme odotellessamme kaikki Gran Canarian hotellit läpi saadaksemme jokaisesta vain saman vastauksen “we are fully booked”. Kyllä siinä hikikarpalot nousivat otsalle miettiessämme sitä vaihtoehtoa, joka meitä todennäkäisesti odotti. Yöpyä pölyisellä lentokentällä tuhansien muiden tavoin. Lopulta huone kuitenkin järjestyi, tosin perhehuone oli muuttunut presidentin sviitiksi, mutta se ei haitannut siinä kohtaa! Seuraavana päivänä respasta kehoitettiin tekemän lisävaraus hotellin omien sivujen kautta, jotta saamme olla huoneessa lähtöömme saakka, sillä tämä yöpyminen oli vain yhdeksi yöksi. Tein kuten respan neito käski ja maksoin kiltisti sviitin vielä kolmeksi yöksi.

Luulitko, että epäonnemme loppui jo nyt?? Ei todellakaan!! Lentokentällä Bookingin kautta tekemäni jatkovaraus hotelliin nimittäin oli mennyt läpi, mutta tätä ei kukaan meistä tajunnut eikä respassakaan asiaa oltu ilmeisesti huomattu. Nyt meillä oli siis maksettuna kaksi huonetta tänne hotelliin kolmeksi yöksi. No, ei muuta kuin perumaan Bookinging kautta varaus ja se onnistukin helposti, tosin 300€ maksoi peruutus siitä 😀

Niin, ja toki se 1000€ja risat jää myös saamista Norwegianilta, sillä peruimme kotimatkan heidän kanssaan, koska olimme löytäneet jo korvaavat lennot Tapilta. Olemme laillisesti kai oikeutettujakin rahapalautukseen tällaisessa tapauksessa, mutta kauanko sen takaisin saaminen kestää, sitä ei voi tietää.

Paljonko epäonnemme siis maksoi tällä reissulla.

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

-Matkalaukkujen katoamisen vuoksi ostettuja uusia vaatteita, lääkkeitä ja muita tarvikkeita n. 450€

-Norwegianin lennot kotiin, jotka peruimme n. 1000€

-Finnairille maksettu lento, joka oli vahingossa väärälle kuulle 😀 n. 1300€

-Hotellihuone lentokentän suljettuna olo ajalle n. 1800€

-Hotellihuoneen peruttu tuplavaraus n. 300€

Plus tietty ruuat ja taksit tältä ylimääräiseltä viideltä päivältä, jonka olosuhteiden pakosta joudumme täällä viettämään.

Yhteensä puhutaan varmaan jostakin n. 4500 eurosta. Josta osan toki saamme varmaan lentoyhtiöiltä takaisin, mutta paljonko ja koska, kuka sen tietää!

Ai niin, koronaviruskin on saapunut jo Kanarialle, joten ei tämä jännitysnäytelmä vielä välttämättä ole ohitse!!!

Loppulauseeksi täytyy kyllä vielä kirjoittaa se mielestäni tärkein, eli miten onnekkaassa asemassa olemme olleet, kun meillä on ollut mahdollisuus varata itsenäisesti hotelli ja paluulennot eikä joutua odottamaan esim. Norwegianin järjestemämää majoitusta, sillä sellaista ei ole tähän mennessäkään löytynyt ja paluulentokin varmistui Norskin kauta vasta tänään, sekin samana päivänä eli 26.2.

https://www.starsonmap.com/ulkomaanmatkat/lanzarote-autolla/
https://www.starsonmap.com/ulkomaanmatkat/loppu-loma-tutulla-fuerteventuralla-autoillen/
https://www.starsonmap.com/ulkomaanmatkat/hiekkamyrskyn-aiheuttama-lentokielto-ja-lisaloma-las-palmasissa/

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 802 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Luonnonkosmetiikka vs synteettinen, tiedätkö mitä ihollesi todella levität?

Mikä merkitys on pitkien ainesosaluetteloiden piilokemikaaleilla? Testaamani brändin kasvovoide sisälsi veden jälkeen runsaasti silikonia, ja sen ainesosaluettelossa oli huomattavasti enemmän erilaisia ainesosia. Joukossa oli myös useita ainesosia, jotka itse luokittelen kosmetiikan pahiksiksi. Rehellisesti sanottuna, näitä ainesosaluetteloita tutkittuani en uskaltanut testata tuotteita yhtä päivää pidempään terveyteni uhalla, vaikka olisinkin ollut utelias näkemään pidempiaikaiset vaikutukset.

USKOMATON MÄÄRÄ KÄSITYÖTÄ, SAAREN TAIKA, PIENYRITYS SUURELLA LIIKEVAIHDOLLA!

USKOMATON MÄÄRÄ KÄSITYÖTÄ, SAAREN TAIKA, PIENYRITYS SUURELLA LIIKEVAIHDOLLA!

Kuten jutusta huomaat, Saaren Taian toiminta on aitoa käsityötä, jokaisessa vaiheessa ja vaikka liikevaihtomme on luokassaan suurin, on yrityksemme kuitenkin pieni perheyritys, jossa asiat tehdään käsin.

Huono-osaisesta miljonääriksi

Huono-osaisesta miljonääriksi

Täällä, oman valoisan ja varustellun mökin kalliosella rannalla kaukaisen unelman voi kirjaimellisesti maistaa suolana kielen päässä. Meriveden piristävänä pirskahduksena poskilla.

Jollakin kummallisella tavalla maailmankaikkeus on halunnut antaa minulle hetkeksi jotakin hyvää, ja toivon joka päivä, ettei sitä otettaisi minulta pois, ainakaan ihan vielä.

Tuotekehitys, Saaren Taika vs. toiset

Kosmetiikkamaailmassa on monenlaisia lähestymistapoja tuotekehitykseen, ja tänään haluan keskittyä erityisesti siihen, miksi tiedepohjainen lähestymistapa on meille niin tärkeä.

On ihanaa nähdä, että yhä useammat kuluttajat ovat valveutuneita ja kyseenalaistavat markkinointiväitteitä sekä vaativat syvällisempää tietoa väitteiden pohjalle. Erityisesti nuoremmille sukupolville haluamme tarjota tietoa, joka perustuu vankkaan tieteelliseen näyttöön, eikä vain etikettiseksikkyyteen.

%d bloggaajaa tykkää tästä: