Moikka ihana lukijani!
Eilen oli maailman surkein päivä! Oikeastaan tässä on ollut aika raskasta jo viimeiset 2-3 viikkoa. “Lomammehan” oli aika raskas jo ensimetreiltä lähtien. Aluksi lentomme myöhästelivät, sitten matkatavaramme hukkuivat, sitten lennot myöhästelivät taas ja lopulta jäimme “panttivangeiksi” hiekkamyrskyn alle ja pääsimme kotiin vasta 5 päivää suunniteltua myöhemmin.
Ihana lisäloma voisi joku ajatella? No ajateleppa uudestaan! “Lisäloman” hintalappu tällä hetkellä on meille n. 4500€, eikä loma ole mikään loma jos olet vankina pölyisen hotellihuoneen sisällä, vailla kunnon nettiä ja mitään tekemistä. Pöly sai jopa astmaa sairastamattomatkin perheenjäsenet hengenahdistukseen ja yksimme itseasiassa vieläkin täällä kotona verenmakuisia ysköksiä. Rahasta toki saa varmasti takaisin osan, kun vaan olisi aikaa tehdä kolmelta henkilöltä yhteensä kuusi vahinkoilmoitusta (kyllä, samalla ilmoituksella ei voi ilmoittaa matkatavaroiden katoamista ja lentojen perumista).
Eikä loma ole loma jos tiedät, että jokaisena päivänä jää noin 400-500 saippuaa valmistamatta ja 40 sähköpostia vastaamatta. Ei loma ole loma jos verkkokauppojesi asiakkaat odottavat tuotteita, joihin tilaustenkäsittelijä ei pääse käsiksi, sillä osa tuotteista on varastoituna tehtaassamme, jonne käsitelijä ei pääse sisään ilman tehtaan omistajia.
Ennen lomaakin töitä oli paiskittu vähän niinkuin tuplaten, jotta loma yleensäkään olisi edes mahdollinen! “Lomalta” palattuamme valmistauduin välittömästi kohtaamaan ison joukon vieraita ihmisiä lapseni hääkahveilla, sekä ex-mieheni, jonka näkemistä en erityisemmin innolla odottanut. No ei kai se niin paha asia ole? Ei kaikille, mutta sosiaalisten tilanteiden pelkoiselle se on äärimmäisen stressaavaa.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoiselle jo tavallisista arkiasioista esim. kaupassakäynti, lääkärissä käynti, jopa lääkärin soittoaika kuormittaa mua niin paljon, että yhden tällaisen sosiaalisen tilanteen hoitaminen päivässä saa loppupäiväksi voimakkaan väsymyksen tunteen, saa stressaantumaan, saa “pasmat sekaisin”. Tuota on vaikeaa selittää mitä se tarkoittaa, kun on “pasmat sekaisin”, mutta tässä pari käytännön esimerkkiä; kerran tällaisen sosiaalisesti kuormittavan tilanteen jäljiltä tankkasin diesel autoon bensiiniä. Toisella kertaa olin matkalla lääkäriin ja ajoin täysin suoralla tiellä ojanpenkkaan ja törmäsin meidän uudella Mokkalla aurauskeppiin, enkä edes räplännyt sillä hetkellä puhelinta, tai kuunnellut edes radiota! Tässä vain pari esimerkkiä. Lue lisää.
Juhlien jälkeen odotimme avainten saamista uuteen liiketilaamme. Sekin oli hurjan jännittävä asia minulle vaikka useimmalle se voi olla ihan vaivaton juttu! Seuraavana päivänä, eli eilen, maanantaina, olin keränyt kaikki jäljellä olevat voimavarani, rohkeuteni ja valmistautumiseni menemään tyttäreni tueksi TYKSin äitiyspolille taistelemaan tyttäreni rinnalla hänelle sektiolupausta. Jos olet yhtään sattunut seuraamaan uutisointia lähiaikoina, tiedät, että erityisesti TYKSissä lääkärit kohtelevat kehnosti äitejä, eikä synnytyspelkoa oteta vakavasti. Synnytyspelkodiagnoosilla sektiolupauksen saaneita äitejä on jopa painostettu synnyttämään alakautta tai toinen lääkäri on saattanut pyörtää sektiolupauksen synnytystilanteessa.
Olen itsekin kokenut asiantonta kohtelua TYKSISSÄ toista lasta synnyttäessäni. Lapsi oli jo yli 2 viikkoa yliaikainen ja hänet oli aiemmissa ultrissa mitattu niin suureksi, ettei hänen uskottu mahtuvan ulos alakautta ja sektiota suositeltiin. Synnärillä tätä suositusta ei kunniotettu ja alatiesynnytystä käynnisteltiin 3 vuorokautta, jonka jälkeen lääkkeillä aikaan saatiin 9 tuntia yhtäjaksoisesti kestänyt supistus- ja ponnistusvaihe, jonka aikana olin erittäin väsynyt ja rukoilin sektiota saamatta sitä. En jaksanut enää ponnistaa ja kätilöt vieressäni vaan väänsivät minua väkisin kaksinkerroin ja huusivat, että pakko jaksaa jne. Lopulta lapsen sydänäänet loppuivat ja hänet vedettiin imukupilla väkisin minun saadessa pahoja repeämiä kahdesti leikkaamisen lisäksi, joita ei muka pitänyt enää tulla! Lapselta meni niskat ja hän oli ensimmäiset 6kk kääntämättä päätään, jonka vuoksi hänen takaraivonsa ei kehittynyt normaalisti, vaan jäi littanaksi. Päätä kuvattiin aina 6 vuotiaaksi saakka ja meitä peloteltiin lapsen jäämisellä kehitysvammaiseksi, koska aivot eivät tulisi mahtumaan kasvamaan normaalisti. Onneksi lapsi lopulta on aivan normaali adhd:tä lukuunottamatta!
Parhaan ystäväni lapsella (Julius-vauva ja Virpi) ei käynyt yhtä hyvä tuuri vaan Julius-vauva kuoli kätilöiden virheiden vuoksi 🙁 Tyttärelläni on siis omien taustojensa lisäksi ihan perusteltu syy pelätä alatiesynnytystä, mutta sektiolupausta hänelle ei useista pyynnöistä huolimatta ole annettu. En lähde nyt enempää hänen asioitaan omassa blogissani avaamaan, mutta sen verran kerron, että pelkotila on todellinen ja sen aiheuttama stressi on saanut jopa henkeäuhkaavia piirteitä!
Jokainenhan tietää, että lääkärin huoneeseen astuessasi olet itse vain pieni maan matonen ja edessäsi voimakkaana istuva lääkäri on lähes Jumalasta seuraava sinuun verrattuna. Kuvittele tämä stressitilanne vielä potenssiin sata, miltä se tuntuu sosiaalisten tilanteiden pelkoisen kannalta, joka välttelee lääkärille soittamista ja lääkärille menemistä viimeiseen saakka. Olinkin ollut vatsanväänteissä viimeiset kolme päivää tätä edeltävästi, mutta selvisin paikalle ja sain käynnistettyä nauhurin, kuten olin luvannut. Sain jopa kolme-sivuisesta muistilapustani noin kaksi lausetta luettua/sanottua lääkärille.
Ja selvisin sieltä kotiinkin kolhimatta autoamme! Kotona istuin tietokoneen ääreen ja avasin Facebookin. Siellä olikin viesti some-assariltamme, että johonkin aikaisempaan somejulkaisuumme on satanut negatiivista palautetta. Lähdin väsyneenä etsimään tätä julkaisua ja voi pojat mitä löysinkään!
Todellisen talviloman loppumisen mielipahan aiheuttaman kommenttien vyöryn, jossa ensinnä valiteltiin, että meillä pyörii mainos, jonka tuote on loppu ja sitten haukuttiin meitä selittelystä ja lopulta kritisoitiin miksei meille voi soittaa, jonka päälle todettiin ettei meiltä saa edes vastausta sähköpostilla 😀
No selitellään sitten vähän. Olimme siellä hiekkamyrskyssä… Koitin kyllä avata mm. meilejä siellä, mutta samaan aikaan taisi olla koko Kanariansaarellinen väkeä linjoilla, koska en saanut edes sähköpostia auki. En olisi päässyt myöskään kauppaamme (enkä sen puoleen loman aikana sinne kyllä menisikään, yrittäjälläKIN, kun on oikeus joskus olla lomalla, ja varastomme riitti ihan mainiosti lomamme ajan, emme vaan olleet ennustajia ja osanneet varautua liki viikon ylimääräiseen “lomaan”) Eli, kyllä, tämän vuoksi meillä oli päässyt tuote loppumaan, josta oli mainos päällä. Pahoittelen!
No miksei meille voi soittaa? No enää sitäkään ei tarvitse kritisoida ja ihmetellä, asiaan löytyy vastaus kotisivujemme yhteystiedoista:
Olen erittäin pahoillani tästä! Sairastan diagnosoitua sosiaalistentilanteidenpelkoa, joka liittyy myös puheluihin. Siksi numeroamme ei ole yleisesti saatavilla, koska puhelun puhuminen saattaa vaatia jopa 2 päivän palautumisen.
Olen omassa henk.koht. blogissani avannut tätä tuskaa enemmän ja toivoisin kovasti, että ymmärrätte asian <3
Ja nämä sähköpostit? Näitä viestejähän meille tulee ihan viikoittain someen, sekä oman sähköpostiini, että “olen lähettänyt kymmenen sähköpostia asiakaspalveluunne enkä ole vieläkään saanut vastausta!” Sitten kun lähden selvittämään asiaa asiakaspalvelumme kanssa niin monesti kyseessä on ollut YKSI sähköposti, joka sekin on tullut viikonlopun aikana ja siihen ei vielä esim. maanantain tai tiistain aikana ole ehditty reagoida. Voi ette arvaakaan miten usein kyse on juuri tällaisesta, mutta netissä joiltakin unohtuu, että yrityksenkin takana toimii vain ihmiset. Kaikki yrittäjät, eivätkä varsinkaan heidän palkollisensa, ole töissä viikoloppusin taikka iltaisin. Vastausta ei aina saa asiaansa saman tunnin tai edes saman päivän aikana, kun kysymyksensä on lähettänyt. Joskus sähköpostissa voi myös olla ruuhkaa, silloin priorisoidaan tärkeimmät ensin ja vastataan muihin myöhemmin.
Somessa joskus tuntuu, että ihmiset luulevat, että yrityksellä on rajattomat resurssit olla läsnä jokaisessa kanavassa palvelemassa kaikkia kaikkina vuorokauden tunteina. Toki sehän olisi todella optimaalinen tilanne, mutta onko kukaan koskaan ajatellut, että olisiko itse valmis olemaan työssään vaikkapa kolme vuoroa peräkkäin saman vuorokauden aikana? Tai tuleeko ajatelleeksi, että kun kerran yksi ihminen ei voi tehdä sitä kolmea vuoroa vuorokaudessa, eli 24 tuntista työpäivää (ainakaan säännöllisesti), niin paljonko se tekisi tuotteelle lisähintaa jos esim. someen olisikin palkattu vuorokautta kohden kolme työntekijää sen yhden sijaan, jotta kaikille vuorokauden tunneille riittäisi läsnäolija vastaamaan välittämösti jokaiseen kysymykseen?
Niinpä. Kukaan meistä ei tee työtä ilmaiseksi, ja mitä enemmän meitä työntekijöitä on, sen suuremmat ovat kulumme yritykselle. Yritys ei taas saa suoraan tuloja esim. asiakaspalvelijasta, joten asiakaspalvelun kulut katetaan tuoteen hinnasta. Siinä voi jokainen sitten laskea taas, että paljonko se tekisi lisäeuroja esim. palasaippualle, jos asiakaspalvelun kulut kolminkertaistuisivat. Tai oikeastaan viisin-kuusinkertaistuisivat, meillä kun ei esim. sähköpostipäivystystä ole edes jokaisena arkipäivänä, vaan niitä luetaan n. joka toinen päivä.
Selityksen makua voi joku sanoa, mutta minäpä sanon, että kirpaisevaa faktaa vain 🙂
Ja miksi olen aamu neljältä hereillä? Koska olin jo pitkään pyörinyt sängyssä. Tänään tulee Kotivinkin kuvaaja ottamaan kuvat lehtijuttuunsa ja se jännittää. Samaan aikaan se stressaa. Meillähän tehdään täällä muuttoa samalla sinne isompiin tiloihin akuutin tilanpuutteen vuoksi. Pahvilaatikkoa ja huonekalua on joka huone täynnä, osassa huoneita laatikkopinot yltävät lähes kattoon ja niiden välissä kulkee vain kapeita polkuja! Niin ja tulee se paikallislehtikin torstaina. Torstaina on muutakin sosiaalista kontaktia taas, kun käymme tärkeässä neuvottelussa toisella paikkakunnalla ja tapaan uusissa tiloissani ensin aamulla somistajamme, joka tulee suunnittelemaan sinne avattavaa tehtaanmyymäläämme 🙂
