Kiikalassa sijaitsee Hyyppärän harjualue joka ulottuu Kiikalan lisäksi Someron, Suomusjärven ja Nummi-Pusulan alueelle.
Harjualueella on harjuja, soita, lähteitä, lampia, järviä, raviineja, puroja, kallioita ja suppakuoppia. Alue on kolmannen Salpausselän reuna-aluetta jonne jääkauden sulamisvaihe on muodostanut selänteitä, kumpuja, moreeniharjanteita, tasaisia deltoja ja kallioalueita.
Alueella sijaitsee Etelä-Suomen yksi merkittävimmistä lähteistä, Kultalähde, joka on joitakin satoja neliömetrejä laaja ja 2-3 metriä syvä kirkasvetinen lähde josta lähtee yli metrin levyinen luonnontilainen puro. Lähde on joskus ollut uhrilähde.
Hiukan ennen leirimökkiä tulee mutka josta lähtee polku lähteelle päin.
Polku on aika selkeä, isointa polkua kannattaa seurailla, kunnes ison mäen alapuolella valitaan vasen suunta kun itse mäki nousee korkealla suoraan edessä.
Opastetaululta jatketaan opasteen taakse menevää polkua ja lähde tulee esiin sieltä noin puolen kilometrin päästä, ehkä vähän aikaisemminkin.
Opastetaulussa kerrottiin, että alueella kasvaa harvinaista Maariankämmekkään ja Röyhysaraa.
Lampi on todella kirkasvetinen.
Lähteeltä purolle oli todella soinen maasto, eikä purolle tahdo päästä kuivin lenkkarein.
Puro on täysin luonnontilainen noin kilometrin matkalta lammelta eteenpäin.
Erikoinen täplikäs kasvi on Maariankämmekkä
Takaisin päin tullessa voi kiivetä korkean mäen huipulle.
Kaiken kaikkiaan lenkiksi tulee 3,6 kilometriä ja nousu mäelle on erittäin jyrkkä, pitkä ja raskas, hyvät kengät ja vesipullo ovat ehdottomia varusteita tälle retkelle!
Sijainti: Saarentie 283 25390 Salo
Lähde: http://www.salo.fi/ymparistojaluonto/luontojaretkeily/luontokohteetjareitit/hyypparanharjukultalahdejasaramaki/

Luonnonkosmetiikka vs synteettinen, tiedätkö mitä ihollesi todella levität?
Mikä merkitys on pitkien ainesosaluetteloiden piilokemikaaleilla? Testaamani brändin kasvovoide sisälsi veden jälkeen runsaasti silikonia, ja sen ainesosaluettelossa oli huomattavasti enemmän erilaisia ainesosia. Joukossa oli myös useita ainesosia, jotka itse luokittelen kosmetiikan pahiksiksi. Rehellisesti sanottuna, näitä ainesosaluetteloita tutkittuani en uskaltanut testata tuotteita yhtä päivää pidempään terveyteni uhalla, vaikka olisinkin ollut utelias näkemään pidempiaikaiset vaikutukset.