Kreivinmäen ulkoilmamuseo eli Viurilan kartanon myllymäki Halikkossa.

Tältä näytti talonpoikaismiljöö 1700-1800-luvulla. Kreivilän ulkomuseon mäellä on nähtävillä mamselli-tyylinen tuulimylly, myllärin torppa, aittoja, sudenkuoppa yms. Alueelle on vapaa pääsy ja sinne pääsee hyvin autolla joille on pysäköintipaikka ihan  alueen vierellä.

Kreivinmäkeä on kutsuttu myös Maorlanmäeksi, Myllymäeksi ja Maunulan mäeksi. Nykyisen nimensä se sai Vuorentaan kreivi C. G. Armfeltin mukaan, kun hän lahjoitti Wiurilan tuulimyllyalueen ulkomuseoksi 1953.

Kreivinmäen myllärin torppa on 1700-luvulta. Siellä asui torppareita vielä 1900-luvun alussa.

Rikala-Seura ry osallistuu museoalueen ylläpitoon.

Sijainti: Valtatie 1 24910 Halikko
Author

Johanna Amnelin -Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto -Suorittaa parhaillaan luonnonkosmetiikan tuotekehittäjän tutkintoa Johanna on taiteellista sukua sekä äitinsä, että isänsä puolelta ja onkin taiteillut niin kynän, pensselin, kameran kuin tietokoneenkin avulla. Johannan valokuvia on kutsuttu näyttelyihin aina Sveitsiin ja Lontooseen saakka, lisäksi amerikkalaisen countrytähden Waylon Jennigsin tyttärenpoika, Struggle Jennings on käyttänyt Johannan kuvia usein blogeissaan. Koulutukseltaan hän on tuotekehittäjä, mutta ammatiltaan taivaanrannan maalari CV

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: