Korona, hotelli Hanko Regatta Spa ja synttäriviikonloppu

Kirjoittelen tätä blogikirjoitusta poikkeusoloista ja samoissa oloissa luultavasti sinäkin luet tätä, ainakin jos luet tämän lähiaikoina kirjoituksen julkaisemisen jälkeen. Päätin julkaista kirjoituksen tässä henkilökohtaisessa blogissani matkablogini sijaan, sillä vaikka olemmekin yöpyneet hotellissa, ei tätä voi oikein matkustamiseksi luokitella. Olemme siis asustelleet viikonlopun täällä Hangon Regatta Spa hotellissa, mutta normaalin hotelliasumisen sijaan olemme olleet täällä lähes karanteenia vastaavissa olosuhteissa, eli aika pitkälti eristäytyneinä.

Moikka moi ihana lukijani!

Kirjoittelen tätä blogikirjoitusta poikkeusoloista ja samoissa oloissa luultavasti sinäkin luet tätä, ainakin jos luet tämän lähiaikoina kirjoituksen julkaisemisen jälkeen. Päätin julkaista kirjoituksen tässä henkilökohtaisessa blogissani matkablogini sijaan, sillä vaikka olemmekin yöpyneet hotellissa, ei tätä voi oikein matkustamiseksi luokitella. Olemme siis asustelleet viikonlopun täällä Hangon Regatta Spa hotellissa, mutta normaalin hotelliasumisen sijaan olemme olleet täällä lähes karanteenia vastaavissa olosuhteissa, eli aika pitkälti eristäytyneinä.

Niin. Me koko Suomen kansa elämme tällä hetkellä erittäin poikkeuksellista aikaa! Meistä osa on määrätty karanteenia vastaaviin oloihin (yli 70-vuotiaat) ja kaikkia muita on pyydetty välttämään sosiaalisia kontakteja, kokoontumisia, kosketusta jne ja sitä olemme itsekin noudattaneet sekä täällä, että kotonamme.

Me ehkä olemme toimineet vielä ”tavis kansalaista” varovaisemmin, sillä meidän vastuullamme on pysyä terveenä, jotta yrityksemme saippuan tuotanto pysyy käynnissä mahdollisimman pitkään. Sillä on suora vaikutus paitsi meidän perheeseen, myös media-assarimme, graafisen suunnittelijamme, tilaustenkäsittelijämme ja asiakaspalvelijamme töiden riittävyyteen. Välillisesti se vaikuttaa n. 200-300:n suomalaiseen yksinyrittäjään tai pienyrittäjään, sillä monille heistä tuotteidemme myynti tuo ison osan toimeentulosta.

Kotona olemme varanneet kotivaraa sen verran, että selviäisimme poistumata kotoamme jos esim. Suomeen määrättäisiin ulkonaliikkumiskielto pariksi viikoksi. Mikäli olemme joutuneet asioimaan kaupassa tai huoltoasemilla, olemme pitäneet ohjeistetun turvavälin. Autossamme meillä on käsidesi, jota käytämme aina auoon tultuamme ja sillä pyyhimme myös ovenkahvat ja kaikki kosketuspinnat autosta, johon ikinä koskemmekaan. Kotona käsipyyhkeet ja rätit vaihtuvat puhtaisiin päivittäin ja ovenkahvat, kaappien kahvat, vesihanat ynnä muut pyyhitään pesuaineella päivittäin, minkä lisäksi vessoissa pyyhitään vielä toiseen kertaan kaikki mahdolliset kosketuspinnat.

Hotellimatka oli meillä ollut jo varattuna, sillä tämä on synttäri viikonloppuni! Kaikki tämän vuoden ulkomaanmatkat ollaankin jo ehditty perua omalla kustannuksella, mutta kotimaanmatkat jätimme perumatta vielä toistaiseksi ja katsomme loppuja sitten tilanteen edetessä. Hanko on tähän aikaan vuodesta vielä hiljainen ja siksi tuntui turvalliselta tulla tänne viettämään hiljaista viikonloppua Regatta Spa hotellin tornihuoneeseen. Kylpylässä emme käyneet, sillä järkeilin, että jos kuntienkin uimahallit on suljettu, ei kannata ehdoin tahdoin käydä kylpylässäkään kokeilemassa tarttuuko korona veden kautta tai märiltä pinnoilta 🙁 Aamupalat olemme myös jättäneet väliin ja olemme syöneet omia eväitämme täällä huoneessa.

Mukana täälläkin meillä on käsidesit sekä kertakäyttöisiä siivousliinoja, joilla on käyty läpi niin ovenkahvat kuin valonappulatkin. Myös kännykät pyyhitään pesuaineella aika usein ja tietty huoneessa käsienpesuun käytetään viruksen pahinta vihollista, eli saippuaa 😀 Laitankin sinulle artikkelin loppuun ohjeet ja vinkit miten estät viruksen leviämisen kotonasi ja kuinka peset kädet oikeaoppisesti, jotta virus kuolee iholtasi pois, mikäli olet sen partikkeleita ihollesi saanut.

Hotelli Regatta Span tornihuone on varsin ihana pieni soppi hotellin ylimmässä kerroksessa. Sen suloisista ikkunoista avautuu näkymä niin rantabulevardille kuin merellekin. Huoneen sisustus on ihanan rustiikkista tiiltä ja valkeita seiniä yhdistettynä tummiin ja vaaleampiin tekstiileihin.

Täällä ollessamme olemme käyneet vain pari kertaa nopealla kävelyllä. Oikeastaan siksi, että kun saavuimme Kanarian lomaltamme kotiin vajaa kuukausi sitten, olimme hiekkamyrskyn vuoksi 5 päivää myöhässä ja tuotanto oli myös katki sen aikaa. Palasimme siis täyteen sekasortoon ja järkyttävään kiireeseen. Siinä samalla korona alkoi jo vallata uutisia ja kaikki siitä tänne asti on ollut hyvin stressaavaa ja sekavaa! Tuntuu, kuin täällä vasta olisimme saaneet kunnolla levättyä ja nukutua yömme kokonaiseen kuukauteen! Itse olen nähnyt koronasta unia, stressannut niin, että olen jo puolitoista viikkoa kärsinyt todella kovasta närästyksestä! Käytimme siis suuren osan ajastamme nukkumiseen! Saatoimme päiväsaikaankin nukkua kaksi kertaa päiväunet. Kyllä, luit oikein. Maksoimme pienen omaisuuden, jotta saimme nukkua 😀 Parhautta!

MAINOS

👉 TUTUSTU KOTIMAISEEN RAKKOHAURU IHONHOITOSARJAAN SAAREN TAIKA SHOPISSA!

Ilma oli aurinkoisen kaunis vaikkakin kylmä jaHanko oli kaunis oma itsensä, niin kuin aina!

Kävimme koko viikonlopun aikana vain kahdesti hotellin ravintolassa syömässä. Ravintolassa oli hyvin huomioitu tämän hetkinen koronatilanne ja pöytiä ei ollut katettu vieri viereen vaan joka toiseen. No, ravintolassa oli silti aika rauhallista, koska kävimme niin aikaisessa vaiheessa iltaa 🙂

Alkupalaksi ranskalainen sipulikeitto ja paahdettua leipää
Pääruuaksi burgeri annos
Toisena iltana pääruuaksi entrecote
Ja jälkiruuaksi jätskiä

Vaihtuvat sääilmiöt huoneen ikkunasta nähtynä olivat mielenkiintoisia.

#sydänhoitajille

Kävelyillä kävimme ihan hotellin lähistöllä pariin otteeseen ja kerran Tulliniemellä. Kaikkialla oli aika hiljaista, niin kuin nyt kuuluu ollakin.

Kiitos, että luit. Alempaa pääset katsomaan ohjeet viruksen torjumiseen kodissasi, sekä miten ehkäiset parhaiten viruksen tarttumisen, eli huolehtimalla käsienpesusta saippualla!

Tilaa uutiskirje ja päätä itse mitä luet

Jos et halua algoritmin päättävän puolestasi mitä luet, tilaa uutiskirje. Valitse aiheet jotka sinua kiinnostavat ja saat ne suoraan sähköpostiisi.

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 502 tilaajien joukkoon
MAINOS

👉 TUTUSTU KOTIMAISEEN RAKKOHAURU IHONHOITOSARJAAN SAAREN TAIKA SHOPISSA!

Seuraa Somessa!

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 502 tilaajien joukkoon

Saattaisit pitää myös seuraavista

Voiko hiustenlähtöön kehittää seerumin Seuraa hiuspohjaseerumin tuotekehitystä

Voiko hiustenlähtöön kehittää seerumin? Seuraa hiuspohjaseerumin tuotekehitystä

Stressi, sairaudet ja ikä voivat aiheuttaa hiusten ohenemista. Itselläni luultavasti stressi on ollut syynä hiustenlähtöön ja siksi halusin kehittää hiuspohjaseerumin harveneville hiuksille.

Kukkapenkki

Kukkapenkin suunnittelu tekoälyn avulla – voiko tekoäly auttaa puutarhassa?

Uusi koti, tyhjä tontti ja täysin puuttuva kukkapenkki, joten päätin ottaa tekoälyn avukseni puutarhasuunnitteluun. Näin syntyi kasvien ostoslista, interaktiivinen istutuskartta ja ruusukupolin ympäröimä unelmieni kukkapenkki metsän laitaan.

Tätä et tiennyt silmänympärysvoiteesta

Silmänympärysiho on koko kasvojesi ohuin ja herkin alue, ja se toimii erilaisella kemialla kuin muu kasvojen iho. Tästä syystä silmänympärysvoiteen pH, koostumus ja tehoainepitoisuudet eroavat kasvovoiteesta. Tässä artikkelissa kerron, miksi silmänympärysiho ansaitsee oman, juuri tälle alueelle kehitetyn tuotteen, ja miten Saaren Taian Rakkohauru silmänympärysvoide vastaa kliinisesti todistetusti tämän alueen erityistarpeisiin.

Veneretkellä Hylkkarille

Veneretkellä Hylkkarille Pyhämaassa

Tehtiin eilen mukava veneretki Pyhämaan ulkosaaristoon, Hylkkari-nimiselle luodolle. Nähtiin merikotka, joutsenia, kurkia ja meriharakka, löydettiin kalliolle tipahtanut arvoituksellinen kala ja ravun saksi, ihasteltiin kirkasta vettä ja avaria näkymiä. Hylkkari on suuri letto, täynnä historiaa hylkeenpyytäjien ajoilta, ja sen nimi on kantautunut meille ainakin keskiajalta saakka.

Discover more from Koti saaressa lifestyle blogi

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading