Karunan kaunis kivikirkko

1910 rakennettu Karunan kirkko on mahtava ilmestys maaseudulla Karunassa aivan meren rannalla.
Kirkko on rakennettu Karunan harmaasta graniitista ja poikkeaa useimmiten nähdyistä suomalaisista kirkoistamme juurikin tämän kivisen rakennusmateriaalinsa ansiosta. Kirkko on kuin toisesta maasta konsanaan! Tyyliltään kirkko on kansallisromanttinen ja sitä onkin nimitetty Suomen kauneimmaksi kansallisromanttiseksi kirkoksi eikä ihme, sillä se on kaunein kirkko mitä tähän asti olen tavannut.
Kirkon vieressä seisoi aikoinaan myös toinen kirkko, Karunan vanha kirkko. Se oli valmistunut jo vuonna 1685 ja oli rakennettu puusta ja maalattu punamullalla. Kirkon oli rakennuttanut karunan kartanon herra Arvid Horn af Åminne, joka velkaantui kirkonrakennuksesprojektissaan niin paljon, että joutui myöhemmin myymään kartanonsa.
Nykyisen kirkon paikalla on ollut kirkko ainakin 1200 luvulta alkaen. Harmaakivisen kirkon muuraaminen aloitettiin jo 1460 luvulla ja tämän kirkon mestari suunnitteli myös muita lähialueen kirkkoja nimittäin Kemiön, Perniön ja Tenholan kirkot.
Kivikirkon lehterit ja istuimet ovatkin vanhaa perua, sillä ne ovat säilyneet keskiajalta asti. Kirkon kasteallas on Gotlannin kalkkikivestä 1200 luvulla tehty ja saarnastuoli on 1651 vuodelta. Aatelisvaakunoita kirkossa on 35 ja ne ovat pääosin 1600 luvulta jolloin aateliset oli tapana saatella hautaan juhlakulkueessa ja vaakunalla osoitettiin hänen asemansa kulkueessa, sen jälkeen vaakuna jäi hautamuistomerkiksi.
Jouluaatto Salossa oli ainasen suhmuran ja vesisateen sijaan varsin erilainen, aatto oli aurinkoinen ja vihreä, mutta Joulupäivä oli taas pilvinen ja tuulinen tuttuun tapaan. Säätiedot ja pilvikartat ennustivat noin tunnin rakoa pilvipeitteeseen ja katsoimme, että siinä ajassa ehdimme käydä kuvaamassa kirkon.
Heti portilla meitä vastassa oli Joosef, Maria ja Jeesusvauva kauniisti valaistussa Jouluseimessä.



 






 


Kirkon takapuolta kuvatessamme kuulimme meren pauhua kovassa tuulessa ja lähdimme täysikuun valossa kulkemaan rantaan päin.
Ranta olikin heti noin 60 metrin päässä kävelytietä pitkin.

Rannasta löytyi uimalaituri, joka oli myrskyjen voimasta jo osin antanut periksi ja vaipunut veden alle.
Voin hyvin kuvitella entisaikojen kansalaisten tulleen kesäaikaan soutuveneillään ja talvella suksilla jäätä pitkin kirkonmenoja kuulemaan.








Karunan seurakuntakoti

Sijainti: Karunankirkkotie 70-72 Sauvo
 
Lähteet: https://fi.wikipedia.org/wiki/Karunan_kirkko
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karunan_vanha_kirkko
http://koti.mbnet.fi/~karuna/kirkot.htm
http://koti.mbnet.fi/~karuna/seurakuntatalo.htm

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.