Juhannus Ahvenanmaalla, saariston hiljainen helmi ja 10% alekoodi Saaren Taika kauppaan voimassa 22.6. asti!

Autolla Ahvenanmaalla
Ahvenanmaa vei kyllä osan sydämestäni! Täällä kiehtoi eniten nykyajan ja vanhanajan saumaton sulautuminen yhteen ja se miten täällä on osattu vaalia entisaikaa, jättäen meille nuoremmillekin polville nähtäville ne entisaikojen hienot rakennukset ja muut. Ekologisuuden ja luontoystävällisyyden huomioiminen on täällä myös näkyvämmin esillä kuin meillä päin.

Moikka moi ihana lukijani!

Terkkuja täältä Suomen ruotsikieliseltä jatkeelta, Ahvenamaalta! Otettiin mieheni kanssa extemporee loma tänne saariston rauhaan juhannukseksi, kun Koronan vuoksi kaikki aiemmin varaamamme lomasuunnitelmat toinen toisensa perään oli kariutunut, ja silti lapsen ja koirien hoito oli sovittuna (no, koirienkin hoitola perui, mutta onneksi löysimme tilaa toisesta hoitolasta!).

Ilman kommervenkkeja ei tämäkään reissu tosin alkanut. Varasin nimittäin kiireessä ja ”ADD:ssani” vahingossa laivalle liput meille ja autolle Turusta Tukholmaan, mutta onneksi huomasin sen pari iltaa ennen lähtöä ja seuraavana päivänä sain muutettua liput Turku-Maarianhamina, Maarianhamina-Turku ja hytitkin säilyivät kummallekin reissulle, eli ei hätää siis 🙂

Lähdimme reissuun juhannusaatto aamuna. Kello soitti puoli neljältä ja ajelemaan lähdimme siinä puoli kuuden maissa. Matka sujui leppoisasti Paimion ABC:llä pysähtyen, emmekä joutuneet juurikaan odottelemaan laivaan pääsyä.

Laivassa kauniit maisemat liki estivät pienten päivänokosten ottamisen, sillä kaunis saari toisensa jälkeen aurinkoisessa tyynessä ilmassa oli sielulleni jotain sellaista, josta en halunnut menettää silmäystäkään!
Lopulta kuitenkin väsymys voitti ja ummistin silmäni sängylle muutamaksi minuutiksi keräten voimia tulevaan seikkailuun!

Matka Turusta kesti muutaman tunnin ja perillä Ahvenanmaalla yllätyimme kaupungin hiljaisuudesta. Liikenne oli kuten Suomessakin ja kaupungin ”vilske” oli samantyyppistä, kuin Salossa sunnuntai aamuna, eli ei näkynyt juuri ketään missään 😀

Sehän sopii meille! Olinkin ennakolta lukenut eri blogeista miten rauhallinen ja hiljainen paikka Ahvenamaa on, mutta kaupungin lähes autious kyllä yllätti silti 🙂 Mutta me rakastammekin rauhaa ja ihmisjoukkojen puuttuminen katukuvasta on meille pelkään bonusta!

Hotelli Arkipelag toivotti meidät tervetulleiksi runsain herkkulautasin ja myös korona oli hotellilla otettu hyvin huomioon. Tällä hetkellä mm. huonesiivoojat eivät käy huoneissa samaan aikaan kanssamme ja jos tarvitsee puhtaita pyyhkeitä tms. niin ne saa alhaalta pyytämällä.

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Hotellivierailu muuttui heti ensikättelyssä eläimenpelastusoperaatioksi, kun mieheni huomasi parvekkeelta, että katon syvennykseen on jäänyt eristyksiin lentokyvytön meriharakanpoikanen! Poikanen itki sydäntä särkevästi ja näytti väsyneeltä ja janoiselta. Mieheni vei ensiavuksi sille kipossa vettä ja pari palaa hunajamelonia, jotta poikanen saa hiukan energiaa.

Hetken epäröityään poikanen alkoi juoda ja kylpeä vimmatusti. Emolinnut pysyivät poissa näkyviltä iltaan asti, mutta illalla huomasimme, että poikasella on molemmat emot häntä välillä vahtimassa ja mm. lokeilta puolustamassa.

Emo kävi välillä houkuttelemassa poikasta korotetulle katolle, mutta poikanen ei päässyt hyppäämään niin korkealle ja siivet olivat vielä niin kehittymättömät, että ylöspäin ei niillä päässyt.

Kokeilimme rakentaa poikaselle liuskan kirjasta ja pöytäliinasta ja ajattelimme, että ennen pitkää se ymmärtää kavuta sitä pitkin emonsa luo. Olimme kuitenkin väärässä. Poikanen oli syvennyksessä vielä aamullakin 🙁

Viemme sille pian uutta puhdasta vettä ja lisää hedelmiä sekä parantelimme liuskaa enemmän porrasmaiseksi. Toivoimme, että emo saa haettua poikasensa kotiin. Muutoin täytyy pian alkaa selvittelemään minne tästä voisi soittaa ja kuka sen voisi tulla pyydystämään ja viemään emolleen.

Rantakadulla, aivan hotellin lähellä on yhdistetty lintupuisto ja uimaranta! Miten ihana idea on laittaa ihmiset ja luonto yhteen!

Illalla teimme road tripin Manner-Ahvenanmaan kautta saaren itäosaan Sundiin ja samalla etsimme avoinna olevaa kauppaa. Olinkin lukenut, että täällä kaupat sulkeutuvat tämmöisinä päivinä neljän-viiden aikaan, mutta olimme päiväkävelyllä rannassa nähneet mainoksia kaupoista, jotka ovat auki joka päivä klo 22:een.

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Sellaisia emme nyt juhannusaattona kuitenkaan löytäneet. Onneksi hotellin kanssa samalla kadulla oleva Shell palveli ympäri vuorokauden ja saimme sieltä leipää, juustoa, kahvia ja muuta tarpeellista iltapalaksi.

Ajoimme kohti Jomala-Godby-Saltvik-Sund ja katselimme matkanvarrella Kastelhoman linnan, Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseon ja juhannussalon, Bomarsundin linnakkeen ja vähän muita maisemia. Matkalla ei paljonkaan muita näkynyt ja saimme aika rauhassa ajella ja katsella kaikki nuo nähtävyydet läpi.

Mukavaa oli huomata, että ainakin sillä matkalla vessoja oli sekä tienvierissä, että nähtävyyksillä mukavasti, ja lisäksi ne olivat kaikki siistejä ja puhtaita. Suomi voisi tästä ottaa hiukan oppia!

Kastelhoma, Jan Karlsgård ja vankilamuseo sijaitsevat kaikki aivan vierekkäin ja ne kannattaa tottakai katsoa sitten kerralla.

Kastelholman linna:

Kastelhoman linna on Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linna. Se on perustettu 1380-luvulla. Kastelholman linnan suuruudenaika oli Kustaa Vaasan ja tämän poikien aikana, jolloin Ahvenanmaa ja Suomi olivat osa Ruotsin valtakuntaa. Linnaa on rakennettu eri aikakausina aina 1630-luvulle asti, jolloin Ahvenanmaa liitettiin Turun linnalääniin. Useiden tulipalojen jäljiltä linna rapistui ja se hylättiin. Nykyisin se on entisöity eläväksi raunioksi, joka on avoinna yleisölle kesäaikaan.

Jan Karlsgården:

Jan Karlsgården on tyypillinen ahvenanmaalainen 1850-luvun tila asuinrakennuksineen, lukuisine ulkorakennuksineen ja navettoineen. Alueella sijaitsee myös vanha kruununvankila Vita Björn, joka on sisutettu vankilamuseoksi.

Bomarsundin linnaketta:

Bomarsundin linnoitus oli aikoinaan Ahvenanmaan suurenmoisin rakennus. Venäjän puolustusvoimat rakensivat linnoituksen itselleen tärkeänä etuvartiona länteen. Kriminsodan aikana 1854 linnoitus tuhoutui.Tänään rauniot ovat muistuttamassa valtavasta linnoitusalueesta ja siihen liittyneistä suurisuuntaisista tavoitteista.

Bomarsundin silta:

Sillan toisella puolella Prästön saarella on islamilaisia, juutalaisia, kreikkalaisortodoksisia, roomalaiskatolisia ja evankelisluterilaisia hautoja. Bomarsundin museon Luotsituvan luota lähtee opaskyltein merkitty 5,5 kilometrin pituinen kulttuuripolku. Bomarsundissa asui ja toimi yli 2 000 venäläistä sotilasta, linnoituksen työntekijää ja rangaistusvankia. Linnoituksen työntekijöitä vaivasivat usein erilaiset kulkutaudit ja monia kuoli niihin. 

Bomarsundin linnakkeelta jatkoimme Sundiin niin pitkälle kuin ilman lauttaa pääsi ja käännyimme takaisin kohti auringonlaskua ja ajoimme ”kotiin”.

Minulla oli mukana muuten meidän tuleva suolasuihke, eli luonnollinen hiuskiinne-tyyppinen suihke, joka antaa hiuksille sellaisen ”surffi lookin”, eli hiukset näyttää ja tuntuu vähän siltä kuin olisit uinut suolaisessa meressä. Hiukset saavat siitä hiukan tekstuuria ja pitoa, ja itselleni tämä tuntuu sopivan oikein hyvin, koska luonnon lättänä tukkani näyttää kivasti kuohkealta tämän jäljiltä! Myös rasvaisuuden se pitää jokseenkin kurissa, eli vielä seuraavana aamunakin hiukset olivat rasvattomat ja kuohkeat!

Suihkuttelen ainetta märkiin hiuksiin ja rutistelen hiukan, annan kuivua itsellään ja valmis. Ei föönejä, ei hiuskiinteitä, pelkkä suolasuihke ja menoksi!

Hotellihuoneemme oli varsin mukava kahden suurehkon huoneen tila merinäköalalla. Ilmastointi oli todella tehokas ja sisustus erittäin ylellinen. Sänky oli selkävaivaisellekin todella hyvä ja tyynyvaihtoehdoista löytyi juuri sopivat kummallekin meistä.

Jääkaapissa oli hyvin tilaa omillekin eväille ja huoneen varustelu oli loistava! Kylppäri oli huoneen helmi, siellä oli tähtivalaistuksella varustettu poreamme kullanruskeiden kaakeleiden ympäröimänä.

Tällä reissulla mukana oli No:1 Eco Tyrni-Kehäkukka shampoo + hoito, Tyrni Luksus Spa saippua (Saaren Taika), sekä Saaren Taika Professional -sarjasta Ruusu-Aloe kasvovesi, joka oli muuten tosi kätevä myös päivän mittaan kasvojen pyyhintään, kun kovilla helteillä tahtoi välillä vähän hiki tulla 😀

Mukana oli myös Pro -sarjan Hyalurinohappo hedelmäseerumi ja Aloe Vera 24h kosteuttaja myös. Sitten ötökänpuremiin tottakai Kamomilla Sheavoide ja aurinkosuojaksi tyttäreni Veeran omistamasta Neitikuu verkkokaupasta täysin luonnollinen aurinkosuojasuihke!

Niin ja käsidesiä myös, mutta se taitaa olla jo kaikilla niin vakio kassissa mukana, että sitä ei tarvitse erikseen mainitakaan 😀 Tämä meidän myymämme käsidesi onkin reissaajille se paras, koska annostelunokan ja kovan pakkauksen vuoksi se ei litisty tai vuoda vaikka säilyttäisi sitä housun taskussa!

Hotellin aamiainen oli yllättävän runsas, vaikka koronan vuoksi kaikkea ei voitukaan tarjoilla. Vähän meidän jälkeen aamiaselle saapunut vanhempi suomalaisrouva taas oli ihan eri mieltä ja hän kuuluttikin kovaan ääneen aamupalan olleen huonoin koskaan saamistaan.

Meidän pois lähtiessä mulkoili meidät vielä, kuin olisimme olleet alempaa kastia hänen kanssaan. Ja varmasti olemmekin, tällainen duunariperheistä lähtöisin oleva tatuoitu pari. Onneksi tämä ei meidän elämäämme ja arkeamme määritä, vaan osaamme nauttia elämästä täysin siemauksin vaikkemme olekaan syntyneet kultalusikat takamuksissamme 😀

Toisena päivänä vuorossa oli Herröskatan luonnonsuojelualue Lemlandissa. Hotellin parkkipaikalta lähtiessämme koimme jotakin todella erikoista! Pari nykyajan lehmipaimenta paimensi mullilaumaansa keskellä kaupunkia! Enpä ole moista näkyä ennen saanut kokea kaupungissa!

Matka Lemlandiin vei kauniin kanavan ylitse ja upean saaristolaismaaseudun halki. Perillä meitä odotti tyhjä kaunis luonto, aurinko ja tyyni meri.

Herröskatan luonnonsuojelualue:

Herroskatan on lajistoltaan rikas alue Ahvenanmaalle ominaiseine niitettyine lehtoineen ja rantatörmineen. Alueella kasvaa miekkavalkkua, miehenkämmekkää ja laajoja verikurjenpolven, mäkimeiramin ja isolinnunruohon esiintymiä. Luonnonvarainen syysmyrkkylilja, “alastonimpi”, kuuluu Herrön harvinaisuuksiin.

Alueen hyönteiskanta on erityisen lajirikas ja muuttolintuaikaan alueella tavataan runsaasti lintulajeja. Lehdoissa pesii esimerkiksi pensaskerttuja, satakieliä, mustapääkerttuja ja punavarpusia. Lintutornista avautuu hieno näkymä pääsaaren eteläisimmän kärjen merialueille ja merikotka on täällä yleinen näky. Linnoitusrauniot ja laituriarkkujen jäänteet ovat peräisin autonomian ajalta 1809−1917 ja osittain toisen maailmansodan ajalta 1939−1945.

Täällä ei parane metsään tai heinikkoon mennä ilman punkkikarkotetta, tässä luonnollinen ja tehokas tee-se-itse versio. Ohjeen löydät tästä blogista: Tee itse luonnollinen punkkikarkote

Herröskatan alueella kasvoi kauniita villiruusuja, verikurjenpolvea, koiraheittä, kitukatajaa, tyrniä, ynnä muuta ja kallion koloissa oli paljon meren pyöreäksi muovaamia punaisia kiviä.

Saimme seuraksemme merikotkan ja koimme viileän kirkkaan veden syleilyt täysin omassa rauhassamme! Vesi oli yhtä kirkasta tai jopa kirkkaampaa kuin Sandön luona, josta näkee myös vaivatta kivet pohjasta, jopa 50cm syvyydestä ja yli!

Takaisin tullessa kävimme merikorttelissa katselemassa ja söimme pizzat Niska nimisessä pubissa. Pizzat olivat erinomaisen herkulliset ja ravintolan tunnelma mukava. Paikka oli sisustettu hyörylaivan näköiseksi ja jopa aito tervan tuoksu leijaili siellä nenääni 🙂

Mieleenpainuvia juttuja tällä reissulla oli mm. lampaiden ja muiden eläinten laitumet aivan isojenkin teiden vierillä, lukuisat toinen toistaan upeammat juhannussalot ja puiset tuulimyllyt, joita näkee paljon muuallakin kuin museoalueilla, sekä käytössä edelleen olevat olkikattoiset venevajat, joihin myös voi törmätä road tripillä!

Ahvenanmaa tuntuukin olevan matka menneisyyteen samalla, kun se ravintoloiden ja ruokakauppojen valikoimien suhteen on aivan tätä päivää! Myös luonto ja ekologisuus on täällä tärkeässä asemassa ja sekä ahvenanmaalaisia, että matkustajia pyydetään jopa liikennemerkeissä ottamaan huomioon ympäristö 🙂

Toisen päivän illalla teimme road tripin Eckerön suuntaan ja kävimme katsomassa Eckerön suuren Posti ja Tullitalon ulkopuolelta sekä lukemassa sen historiapläjäyksen opastaulusta. Jännittävää on ollut postin kulku silloin ennen aikaan, kun kyltin mukaan postin kulku on ollut ihmishenkiä tärkeämpää ja postia on viety milloin jäitä pitkin, milloin vettä pitkin ja kelirikko aikaan sen kulku mantereelle on voinut kestää viikonkin!

Postimies on varmasti siihen aikaan ollut tärkeä mies ja voisin kuvitella, että työn vaarallisuudesta huolimatta vapautus veroista ja sotavoimista on houkuttanut monta halukasta ryhtymään postimieheksi?

Eckeröstä jatkoimme matkaa vielä vähän lännemmäs ja kävimme ajelemassa Framstön ja Mellanön läpi pienen matkaa Västerönin puolelle, mutta siitä eteenpäin oli ajo kielletty ja käännyimme takaisin. Tuonne ei välttämättä kannata lähteä, sillä siellä ei ollut juuri mitään nähtävää.

Takaisin päin tullessa kävimme vielä katsastamassa Degersandin uimarannan, joka oli aika rauhallinen ja kiva hiekkaranta.

Hotellille palatessamme tsekkasimme ensitekijöiksi oliko linnunpoikanen vielä katolla, mutta ei ollut. Emme tiedä minne se on viety, mutta toivottavasti tuohon parin sadan metrin päähän lintulammelle. Sen emo kuitenkin kävi tässä välillä katselemassa, eli emo ei varmaan vielä ole löytänyt poikastaan 🙁

Hotellin parvekkeelta on kivat merinäkymät 🙂

Kolmantena päivänä suuntasimme Ahvenanmaan korkeimpaan kohtaan eli Getabergenille. Sen kalliot kohoavat reilun 100 metriä meren pinnasta. Autolla pääsee aivan Soltuna kahvila-ravintolan viereen, josta aukeaa näköalat yli merten ja kallioden, ja voipa sieltä kirkkaalla ilmalla nähdä Sälskärin ja Märketin majakatkin. Itse bongasimme Sälskärin!

Pienen parinsadan metrin kävelymatkan päässä on Getan näkötorni, josta aukeaa lähes sama näköala kuin kahvilan kallioltakin. Luolapolulla emme käyneet, mutta kuulemma se on vaikuttava!

Takaisin tullessa söimme pizzat hotellin läheisessä Diablo Pizzeriassa. Omasta mielestäni ei niin kehuttava maku, josta lähinnä mieleen tuli väkinäisesti ”tulistettu” KotiPizza, mutta mies tykkäsi 🙂

Illemmalla tiemme kävi vielä Herröskataan uimaan ja nauttimaan Ahvenanmaan kirkkaista vesistä sekä kierros Långnäsissä ja Lumpossa, jonka jälkeen iltapala ostoksille S-Marketiin ja sitten hotellille.

Respassa olikin sattumalta paikalla neiti, jolle olimme ilmoittaneet linnunpoikasesta ja pääsimme vihdoin kysymään meitä askarruttaneen asian, eli mitä linnunpoikaselle kävi?

Respan nainen kertoi hypänneensä huoneemme parvekkeelta katolle pyyhkeen kanssa, jolloin emolinnut olivat kirkuen lennelleet hänen ympärillään. Hän oli saanut pyydystettyä poikasen pyyhkeeseen ja oli laskenut sen alas hotellin nurmikolle, josta emolinnut olivat heti poikasensa huomanneet.

Tämä selittääkin miksi kuulimme vielä eilen illalla (eilen oli tämä pyydystäminen tapahtunut) meriharakoiden ääntelyä läheltä ja miksi emo oli tullut välillä katonreunalle istumaan. Poikanen lienee ollut jossakin kasvuston alla piilossa, kunnes ilta/yö on rauhoittanut alueen ja emolinnut ovat päässeet kipittäen saattamaan poikasensa turvaan. Tänään nimittäin meriharakoita ei ole enää tässä näkynyt eikä kuulunut 🙂

Poikanen hakee turvaa emoltaan, joka tuli katolle houkuttelemaan poikasta mukaansa.

Alla vielä kuvia Herräskatalta mm. rauhoitetut lila Miehenkämmekkä, valkoinen Valkolehdokki (jollainen meidänkin pihalla kasvaa kotona) ja muita tunnelmakuvia alueelta <3

Aika hyvin tuli kierreltyä paikat, minne pääsi ilman lauttaa 🙂

Ahvenanmaa vei kyllä osan sydämestäni! Täällä kiehtoi eniten nykyajan ja vanhanajan saumaton sulautuminen yhteen ja se miten täällä on osattu vaalia entisaikaa, jättäen meille nuoremmillekin polville nähtäville ne entisaikojen hienot rakennukset ja muut. Ekologisuuden ja luontoystävällisyyden huomioiminen on täällä myös näkyvämmin esillä kuin meillä päin.

🌼Juhannusale! -10%🌼

Koodilla ”JUSSI20” saat -10% alennusta koko Saaren Taika valikoimasta 22.6. saakka! Toimi nopeasti, sillä joitakin tuotteita on varastossa vain rajoitettu määrä.

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 802 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella! Olen aikaisemmin kärsinyt keratosis pilariksesta aina koko kylmän kauden ajan, mutta nyt viimeiset n. 5 vuotta olen ollut vaivasta vapaa, kiitos Saaren Taika -tuotteiden!

Huomaatko eron? Saaren Taika booster seerumit muuttivat ihoani välittömästi!

Booster seerumit tasoittivat ihoni rakennetta, madalsivat ryppyjä, tekivät ihostani kimmoisamman näköisen ja vähensivät ihoni punaisuutta sekä tasoittivat ihoni värisävyä. Ja kaikki tämä YHDEN käyttökerran jälkeen!

Aika vaikuttava lopputulos, eikö vain? Jo ensimmäisellä käyttökerralla huomasin ihoni olevan sileämpi, tasaisemman värinen ja yleisesti ottaen terveemmän ja hehkuvamman näköinen.

Finnlines Finnsirius kokemuksia Owner’s suitesta ja melkein neitsytmatkasta

Kuten niin usein lähes joka paikassa; kaikkien uusien juttujen kanssa on alussa ongelmia, ja niin oli Finnsiriuksellakin. Kerrotakoon kuitenkin heti tähän perään, että olipa ongelman laatu sitten mikä tahansa, on Finnsiriukselle onnistuttu saamaan sellainen henkilökunta, että olipa kyseessä maa-henkilökunta, tai kyydissä oleva, niin mikään ongelma ei jäänyt ratkaisematta ja palvelu oli aina erittäin lämmintä, ystävällistä, ratkaisukeskeistä sekä ylitsevuotavaa!

Eli mikään ongelma ei jättänyt hiventäkään negatiivista vivahdetta matkaamme ja siitä kiitos onnistuneelle rekrytoinnille ja asiakkaat hyvin huomioon ottavalle henkilökunnalle <3 Naantali - Långnäs - Kapelskär laivareitille saapui uutta, kun Finnlinesin uusi Superstar -luokan alus Finnsirius aloitti liikennöinnin syyskuussa 2023. Näin hypetystä ja mainoksia Finnsiriuksen neitsytmatkasta ja halusin tottakai kokea sen, onhan Finnlines kyydinnyt meitä useasti Itämerellä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: