Jokioisten museorautatien resiinaretki

Jokioisten museorautatiellä on mahdollisuus kokea vauhtia ja hauskoja hetkiä resiinan kyydissä!
Pienet punaiset pumppuresiinat ovat vuokrattavissa 1 tunniksi, 3 tunniksi tai koko päiväksi ja reittejä on joko Jokioisten suuntaan 6 kilometrin verran, jolloin pääsee ylittämään Suomen vanhimman käytössäolevan rautatiesillan ja Jänhijoen tai sitten Humppilan suuntaan, jolloin menomatkalla on ylämäkiä, mutta tullessa taas mukavasti alamäkiä 😀 Resiinan kyytiin mahtuu maksimissaan 4 henkilöä.
Eväät kannattaa varata mukaan ja riittävästi juomista! Museorautatiellä on kahvio, josta voi ostaa mm. virvokkeita ja jäätelöä.
Resiinakyyti on todella hauskaa, kuten ylläolevasta videosta voi todeta, oli hymyt leveässä koko matkan ajan 😀
Matkalla voi pysähtyä juomaan ja pitämään evästaukoa ja jos jaksaa pumpata Jokioisille asti, löytyy sieltä myös puucee 🙂
Museorautatiellä tapahtuu paljon muutakin kuin resiina-ajelua. Siellä pääsee aidon höyryjunan kyytiin kesäsunnuntaisin ja monesti samaan aikaan on myös muuta tapahtumaa, kuten 5.6. 2016 Minkiön Mobiilipäivä, jolloin paikalla on vanhoja autoja, sekä Minkiön Maalaistori 3.7. 2016 jossa myydään paikallisia maalaistuotteita. Tapahtumakalenteri löytyy artikkelin lopusta.
Museorautatiellä saa myös halutessaan opastetun kierroksen museojunien parissa ja pääsee läheltä näkemään mm. ”Sohvin”, ensimmäisen itsenäisessä Suomessa valmistetun veturin, joka täyttää ensi vuonna samaan aikaan Suomen kanssa 100 vuotta!
Ennen kuin höyryveturilla pääsee liikkeelle sitä pitää lämmittää n. 16 tuntia. Aikoinaan niiden ollessa käytössä ne olivat lämpiminä läpi vuoden. Jos ne olivat tauolla liikenteestä, oli niillä lämmitysmies, joka kävi heittämässä ”puita pesään” tasaisin väliajoin.
Museolla on käytössä Suomen vanhin ajokunnossa oleva höyryveturi, se on rakennettu vuonna 1901.
”Äänekoski-Suolahden rautatiellä veturia kutsuttiin isoksi pässiksi.”
Museolta löytyy myös pieniä söpöjä sähköjunia, joista vanhin oli Fiskarsilta. VR:lle sähköveturit tulivat vasta 70 vuotta myöhemmin!
Tämä Volkswagenin moottorilla varustettu veturi on alunperin Salosta.
Jokioisten museorautatiellä korjataan ja huolletaan vetureita ja vaunuja itse ja siellä onkin tällä hetkellä Suomen paras tietämys vanhoihin juniin liittyen.
Museon korjaamolla on tällä hetkellä työn alla yksi venäläinen dielselveturi, josta korjataan parhaillaan sen massiivista vaihdelaatikkoa sekä suomalainen höyryveturi.
Höyryveturit lasketaan Suomen laissa höyrykattiloiksi ja ne poitää katsastaa kahden vuoden välein.
Ulkona oli rakenteilla vanhan, aikoinaan puretun matkustajavaunun rungon päälle uusi matkustajavaunu, joka rakennetaan vanhaa kunnioittaen ja se tulee näyttämään samalle kun alkuperäinen aikoinaan. Uuden vaunun on määrä olla kunnossa ensi kesäksi 🙂
Resiinoita löytyy museolta useita, on kevyempiä uudempia resiinoita ja vanhempi raskaampi resiina, joka tosin rullaa painonsa vuoksi paremmin.
Resiinaretkelle kannattaa varata riittävästi juomista ja jos haluaa, niin myös eväät mukaan. Museon kahviosta voi ostaa virvokkeita ym.
Vielä täytyy mainita, että museoalueelta löytyy hyvät nykyaikaiset wc-tilat, joihin on esteetön kulku, eli myös pyörätuolilla ja lastenvauvuilla pääsee vessaan ja wc:stä löytyy kaikki tarvittavat myös vauvan vaipanvaihtoa ajatellen.
Rakennukset alueella ovat alkuperäisiä esim. tässä asemapäällikön toimisto.
Muistakaa laittaa nimet vieraskirjaan!
Museossa on oma toimiva puhelinvaihde, jolla pääsee soittamaan esim. Jokioisten asemalle omaa linjaansa pitkin ilman puheluiden kulkemista valtion verkossa.
Ja sitten lähtö resiina-ajelulle!
Ensin saatiin hiukan opastusta kuinka resiina toimii ja muistutus, että risteyksissä kannattaa varoa autoja vaikka resiinalla onkin oikeasti etuajo-oikeus.
Ja sitten matkaan!
Jokioisten suuntaan lähdettäessä päästään ylittämään Suomen vanhin rautatiekäytössä oleva silta.
Resiinan kyydissä saa ihailla maisemia mukavalla tavalla 🙂
Pysähdellä voit missä vaan, vaikka ihailemaan maisemia tai muuta mielenkiintoista taikka vaan pitämään juoma- ja evästaukoa.
Matkaa ei ole pakko jatkaa loppuun asti, vaan voit kääntyä takaisia, kun siltä tuntuu 🙂
Ja jos hyvä tuuri käy, voit nähdä myös huoltojunan liikenteessä 😀
Museon kahviosta saa ostaa virvokkeiden ja jätskin lisäksi myös matkamuistoja, kuten paitoja, kortteja ja alan kirjallisuutta ja -lehtiä. Suosittelen ostamaan ja tukemaan museorautatien toimintaa 🙂
Aukioloajat 2016:
Kapearaidemuseo ja resiinavuokraus Minkiön asemalla 16.5. – 13.8. klo 11.00-18.00.
Aikataulun mukaiset höyryjunat sunnuntaisin 5.6.-28.8. ja lauantaisin 30.7., 10.9. ja 3.12.
Museorautatien tapahtumat: http://www.jokioistenmuseorautatie.fi/fi/aikataulut-tapahtumat
Sijainti: Kiipuntie 49 Minkiö
Lähteet: Museorautatien opas, sekä http://www.jokioistenmuseorautatie.fi/