Jännittävä päivä tuotekehityksessä: Mullistavat uutuusraaka-aineet kasvovoiteeseemme!

Jännittävä päivä tuotekehityksessä Mullistavat uutuusraaka-aineet kasvovoiteeseemme!

Jännittä päivä tuotekehityksessä tänään!

Heippa ihana lukijani!

Tänään oli todella jännä päivä Saaren Taian tuotekehityksessä! Vaikka selkäni vihloo järkyttävästi välilevykivun takia, en voinut yksinkertaisesti pysyä poissa tämän uutuustuotteen kehittämisen ääreltä. Työn alla on nimittäin uusi kasvovoiteeni, jossa käytin joitain meille aivan uusia raaka-aineita.

Voiteessa käyttämäni emulointiaine toimii myös kylmäprosessissa. Tämä voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta oikeasti muuttaa koko valmistusprosessin! Enää ei vaadita massojen lämmittämistä eri astioissa, mikä tarkoittaa, että valmistus on paitsi ekologisempaa, myös nopeampaa. 

Mutta ei siinä vielä kaikki! Voiteessa on myös meille uutta, kaurasta peräisin olevaa raaka-ainetta, jolla on todistettuja, tutkittuja ihonhoitohyötyjä. Tämä raaka-aine parantaa tutkitusti ihon keramiditasoja, vähentää kuivuutta ja punoitusta, sekä parantaa ihon suojakerrosta ja vähentää jopa ryppyjä! Lisäksi voide sisältää prebiootteja, itse uuttamaamme rakkohaurua, kaktusöljyä ja karpaloöljyä.

Nämä ainesosat yhdessä muodostavat upean uniikin kombon, jonka lopputulos on uskomattoman monivaikutteinen;  kosteutta, suojaa, rauhoitusta ja antioksidantteja, kaikki yhdessä.

En malta odottaa, että pääsen testaamaan tätä tuotetta. Ainesosien ja ensituntuman perusteella tästä voi tulla todella mullistava tuote valikoimaamme, ja olen hirmu innoissani tästä!

MAINOS:


Voiteen raaka-aineissa on keskitytty erityisesti tuotteen hellävaraisuuteen, monipuoliseen kosteutukseen ja ihon suojakerrosta vahvistaviin ominaisuuksiin. Tarkasti valikoidut luonnolliset ainesosat tarjoavat ihollesi kaiken, mitä se tarvitsee pysyäkseen kimmoisana, suojattuna ja kauniina.

Voiteen sankariainesosa on itse valmistamamme rakkohauru-uute, joka on maseroitu ihoystävälliseen öljyyn. Rakkohauru-uuteöljyssä auttaa vahvistamaan ihosi kollageenia ja parantamaan ihon kimmoisuutta, mikä tekee siitä oivallisen valinnan aikuisen ihon hoitoon. Lisäksi öljy syväkosteuttaa ihoa ja tasapainottaa talineritystä vahvistaen samalla ihon suojamuuria, ilman rasvaista tunnetta, eli voide soveltuu rasvoittumaan taipuvan ihon hoitoon oikein hyvin.

Karpaloöljy on toinen tärkeä ainesosa voiteessa, ja sen ravitseva antioksidanttivaikutus auttaa suojaamaan ihoa vapailta radikaaleilta. Se rauhoittaa herkkää ihoa, vähentää punoitusta ja lievittää kiristävää tunnetta, mikä tekee siitä täydellisen herkälle iholle, jollainen omanikin on.

Kaktusöljy on täynnä E-vitamiinia ja omega-rasvahappoja, joka tuo voiteelle syväkosteuttavan vaikutuksen ja tukee ihon uudistumista. Tämä öljy antaa iholle täyteläisyyttä ja pehmeyttä, jotka näkyvät ihollasi kirkastavana hehkuna.

Lisäksi voiteessa on kauransiemenöljyä, joka voi lievittää ihon tulehduksia ja rauhoittaa ärsytystä ja kutinaa. Kauransiemenöljy tuo iholle luonnollista hehkua ja virkistystä, saaden ihosi näyttämään tasaiselta ja kuulaalta.

MAINOS:


Voide sisältää myös ihon keramitasoja parantavaa raaka-ainetta, joka on kehitetty erityisesti ihon suojamuurin vahvistamiseen ja kosteuden sitomiseen. Kliiniset tutkimukset osoittavat, että ainesosa auttaa vähentämään ryppyjä ja parantaa ihon kosteutusta merkittävästi. Kahden eri tutkimuksen mukaan ainesosa parantaa ihon hyaluronihapon tuotantoa, täydentää keramiditasoja ja vahvistaa ihon lipidilamelleja, mikä parantaa suojakerroksen eheyttä ja tukee ihon luonnollista tasapainoa.

Voiteeni sisältää myös prebiootteja, jotka tukevat ihon mikrobiomia ja vahvistaa sen luontaista vastustuskykyä ympäristön haittatekijöitä vastaan. Tämä ainesosa auttaa ihoasi säilyttämään optimaalisen kosteustasapainon ja tekee ihosta tasapainoisen ja suojatun.

Voiteesta löytyy myös muita luonnollisia ainesosia, jotka tukevat ihon hyvinvointia kokonaisvaltaisesti:

Kurkun uute kirkastaa ja kosteuttaa ihoa, tuoden sille raikkaan ja nuorekkaan hehkun. Tyrninsiemenöljy ravitsee ja rauhoittaa ihoa sekä suojaa sitä ulkoisilta rasitteilta. Se on erityisen hyvää esimerkiksi punoittavan ihon hoitoon. Vihreä tee uute on luonnollinen antioksidanttien lähde, joka sisältää flavonoideja ja katekiineja. Se auttaa suojaamaan ihoa ikääntymisen merkeiltä, tuoden iholle tervettä hehkua. Vihreä tee uute on myös hyödyllistä ärtyneen tai näppyihin taipuvan ihon hoidossa.

Kaikki nämä ainesosat yhdistyvät tässä voiteessa ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, joka tarjoaa iholle syväkosteutusta, rauhoittavaa hoitoa ja tehokasta suojaa. Voiteen erinomaisen imeytyvyyden ansiosta se jättää ihon pehmeäksi ja kimmoisaksi ilman rasvaista tunnetta, mikä tekee siitä täydellisen tuotteen niin aamu- kuin iltarutiiniin. Voide sopii hyvin normaalille, sekaiholle ja rasvoittumiseen taipuvalle iholle, jollainen omakin ihoni on.

Katso videolta ensimmäisen koeversion valmistus. Valitettavasti kamerastani loppui akku kesken sekoitusvaiheen, eli viimeinen sekoitusvaihe jäi uupumaan, mutta muutoin koko valmistusprosessi näkyy videolla.

Ensikokemus erittäin positiivinen!

Vaikka usein ohjeistetaan odottamaan 24 tuntia ennen vastavalmistuneen voiteen käyttöä, niin kokeilin voidetta jo heti, ja ensituntuma voiteesta on erittäin miellyttävä. Voide on paksuhkoa, mutta ei jätä tahmeaa kerrosta iholle, vaan sujahtaa yllättävän nopeasti ihoon ja jättää sen pehmeäksi. Mitään öljyisyyttä voiteessa ei ole, ja sen tuoksu on erittäin miellyttävä, ei makea, eikä kirpeä, mutta hieman appelsiininen ja maanläheinen, voisin sanoa, että voide sopii sekä miehille, että naisille.

Prebioottinen Rakkohauru, Kaktusöljy & Karpalo kasvovoide
Saaren Taika Teepuusaippua on nyt kliinisesti tutkittu dermatologisessa valvonnassa ja käyttötesti osoitti, että mikrobien yleinen monimuotoisuus ja runsaus pysyivät vakaina, mikä viittaa siihen, että Teepuusaippua säilyttää ihosi luonnollisen mikrobiomin.
Katso tutkimus klikkaamalla kuvaa.

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 812 tilaajien joukkoon
Saaren Taika Teepuusaippua on nyt kliinisesti tutkittu dermatologisessa valvonnassa ja käyttötesti osoitti, että mikrobien yleinen monimuotoisuus ja runsaus pysyivät vakaina, mikä viittaa siihen, että Teepuusaippua säilyttää ihosi luonnollisen mikrobiomin.

Katso tutkimus klikkaamalla kuvaa.

Seuraa Somessa!

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 812 tilaajien joukkoon

Saattaisit pitää myös seuraavista

21 testaajaa, ihotautilääkärin valvonnassa on "riittävä meriitti" kertoa tuotteella olevan joitakin tiettyjä ominaisuuksia.

Mikä on “riittävä meriitti” kosmeettisen tuotteen testaamisessa?

🙄Saimme somessa kommentin liittyen kolmannen tahon tekemään dermatologiseen testiin eräästä tuotteestamme. Dermatologinen testi tehtiin ihotautilääkärin valvonnassa ja siihen osallistui 21 erästä ihosairautta sairastavaa henkilöä. Tutkimukseen valittiin henkilöitä seuraavien kriteereiden mukaisesti:

Tutkimushenkilöt, joilla oli lievä, kasvojen alueen ensimmäisen vaiheen ruusufinni (tyyppi 1), jolle ovat tunnusomaisia helposti ärtyvä iho sekä kasvojen keskiosissa (nenä, posket, otsa, leuka) esiintyvä punastuminen ja pysyvä punoitus (eryteema) sekä laajentuneet, pinnalliset verisuonet (teleangiektasiat). Tämän alatyypin potilailla voi esiintyä myös hilseilyä, ihon karheutta, turvotusta, polttavaa ja/tai pistelevää tunnetta.

Kommentoijan mielestä 21 testaajaa “ei ole riittävä meriitti” tuotteen vaikutuksesta.

Kiusaaminen kohdistui ihooni, nyt se auttaa muita iho-ongelmaisia

Kiusaaminen kohdistui ihooni, nyt kokemukseni auttaa muita iho-ongelmaisia

Ne samat ihosairaudet, joiden vuoksi jouduin vuosia kärsimään kiusaamisesta ja jotka ovat vaikuttaneet syvästi itsetuntooni ja arkeeni, ovatkin nyt voimavarana työssäni, ja voivat tuoda helpotusta monille muille, jotka kamppailevat ihohaasteidensa kanssa.

Discover more from Koti saaressa lifestyle blogi

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading