Jos olet lukenut blogiani aiemmin, tiedät, että olen perustanut yhden Suomen nopeimmin kasvaneista luonnonkosmetiikkabrändeistä.
Saaren Taika nousi viidessä vuodessa tyhjästä miljoonamyynnin yritykseksi (2 viimeistä vuotta n. 7milj € liikevaihto), pohjautuen pelkästään omiin oppeihimme ja pääasiassa oman kukkaron varoihin.
Tässä kirjoituksessa käyn läpi henkilökohtaisia haasteitani yrittäjänä, mutta ennen sitä esittelen hieman taustoja niille, jotka eivät ole vielä tunne tarinaamme.
Menestystarina Saaren Taika -brändin takana
Saaren Taika -brändin menestys on ollut uskomaton matka, joka on ollut täynnä oivalluksia ja oppimiskokemuksia, yleensä kantapään kautta!
Rohkea aitous ja omintakeisuus
Yksi suurimmista opetuksistamme on ollut aitous ja omintakeisuus. Me Saaren Taika -brändissä olemme rohkeasti oma itsemme. Emme yritä jäljitellä muita tai mennä massan mukana, vaan uskallamme uida vastavirtaan ja olla erilaisia.
Tämä on toisinaan johtanut negatiiviseen palautteeseen, mutta uskomme, että aitous ja omintakeisuus ovat avaimia uskollisten asiakkaiden voittamiseen. Tämä on erityisen tärkeää alalla, jossa monet yritykset saattavat näyttää samankaltaisilta ja menettää oman ainutlaatuisen identiteettinsä.

Avoin ja rehellinen viestintä
MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Olemme aidosti omia itsejämme yrityksemme takana. Emme yritä esittää jotain, mitä emme ole, vaan tuomme rehellisesti esiin niin yrityksen kulissien takana tapahtuvat asiat kuin myös omat henkilökohtaiset tarinamme.
Olemme kertoneet avoimesti tulevamme vaikeista oloista, ja se onkin syy, miksi yrityksemme on ylipäätään olemassa. Avoin ja rehellinen viestintä on luonut vahvan yhteyden asiakkaidemme kanssa, mikä on myötävaikuttanut yrityksemme menestykseen.
LUE MYÖS: Selviytymistarinani Saaren Taika
Vaikeuksien voittaminen
Olemme selvinneet monista haasteista matkallamme. Yrityksemme perustamisesta lähtien olemme kohdanneet monia kriisejä, kuten koronapandemia, sota, sähkökriisi ja inflaatio. Kaiken tämän keskellä olemme pysyneet hengissä ja jatkaneet toimintaamme. On harvinaista, että yritys selviää näin vaikeista ajoista, mutta olemme osoittaneet vahvuutemme ja sitoutumisemme haasteiden edessä.

Yksilöllinen tausta
MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY
Minulla on rikollinen tausta, joka alkoi, kun olin 13-14-vuotias ja jatkui kolmekymppiseksi asti. Tämä ainutlaatuinen tausta on muovannut suuren osan minua ja sen seurauksena olen myös oppinut arvostamaan rehellisyyttä erittäin suuresti.
Kun olet koko ikäsi elänyt rikollisen elämäntavan parissa ja mm. poliisi on aina olettanut sinun valehtelevan, on siitä seurannut itselleni tänä päivänä suuri tarve olla täysin rehellinen kaikessa.
Usko tulevaisuuteen
Kaikkien haasteiden ja vastoinkäymisten keskellä olemme aina uskoneet tulevaisuuteen. Olemme valmiita kohtaamaan uusia haasteita ja ottamaan vastaan uusia mahdollisuuksia.
Vaikka menestyksemme on tuonut mukanaan myös ”pärjäämisen häpeän”, tunnemme myös suurta kiitollisuutta siitä, että voimme tehdä työtä, joka on merkityksellistä meille ja asiakkaillemme.
Itseopittujen taitojen synnyttämä epävarmuus
Yrittäjyyden haasteita minulle on aiheuttanut etenkin itseopiskeltujen taitojen synnyttämä epävarmuus. Olen omatoimisesti opiskellut kaiken verkkosivujen luomisesta verkkokaupan perustamiseen – aluksi käytimme itse suunniteltua verkkokauppaa, mutta nykyään olemme siirtyneet käyttämään Shopify-pohjaa, joka ei vaadi niin paljon koodaustaitoa.

Markkinoinnissa olen usein valinnut oman tieni ja rikkonut sääntöjä, kuten tuotekuvauksissamme, joissa käytämme miljöökuvia, mikä oli silloin aloittaessamme ammattilaisten mielestä ehdoton ”ei”, mutta nykyään moni muukin brändi on seurannut esimerkkiämme ja syvättyjä kuvia näkee enää harvemmin.
Samoin sosiaalisen median postausten määrässä – aluksi suosituksena oli yksi postaus viikossa, mutta me postasimme viisi kertaa päivässä, jotta olisimme jatkuvasti asiakkaidemme mielissä. Nykyään suositus on, kanavasta riippuen, 1-7 postausta päivässä.
Moni mainostoimisto on ottanut meihin yhteyttä ja tarjonnut palveluitaan, ja alussa annoimme muutaman yrittää, mutta tulokset olivat pettymyksiä.
Haasteena on, että kun olen opiskellut kaiken itse, minulla ei ole varmuutta tekemisestäni, ja näin ollen saatan helposti eksyä omalta polultani ja kuunnella niin sanottuja asiantuntijoita. Tulokset ovat kuitenkin usein osoittaneet, että oma tietotaitoni olisi ollut parempi vaihtoehto.
Minulla on useita esimerkkejä siitä, kuinka myyntimme on laskenut, kun olemme antaneet mainontamme muiden hoidettavaksi ja uskoneet heidän ylioptimistisia lupauksiaan.
On suhteellisen helppoa luvata tietynlaista tuottoa sijoitetulle pääomalle (ROAS), kun käytössä on pieni budjetti. Kuitenkin kun budjetti kasvaa siihen suuruusluokkaan, johon me tähtäämme, ROAS laskee usein huomattavasti alemmaksi verrattuna itse tekemiimme mainoksiin.
Meille ei ole hyötyä vähäisen budjetin mainonnasta, sillä tuhannen tai kahden tuhannen euron päivämyynnillä ei ole merkitystä, jos päivittäinen myyntitavoitteemme on esimerkiksi vähintään 20 000 euroa.
Viimeksi tein itse virheen juhannuksen tienoilla, kun seurasin Facebookin ohjeita yhdistää kaksi mainosryhmää ja niiden mainosbudjetti. Tämän seurauksena menetimme noin 10 000€ päivämyynnistä ja mainostemme teho laski huomattavasti.
Korjasin mainokset seuraavana päivänä takaisin alkuperäiseen taktiikkaansa vaikka tiesin riskin, että ne voisivat mennä kokonaan rikki. Onneksi näin ei käynyt, vaan mainokset toimivat ja ylitimme myyntitavoitteemme reilusti!

Monet ihmiset suhtautuvat kriittisesti toimintatapoihimme ja antavat mielellään omia neuvojaan meille. Alkuvaiheessa otimme vastaan lähes kaikki saamamme neuvot ja testasimme niitä käytännössä, mutta totesimme usein, että oma tapamme toimia oli parempi. Nykyään olenkin päättänyt, että kuuntelen ainoastaan sellaisten ihmisten neuvoja, jotka ovat saavuttaneet enemmän kuin minä. Muiden mielipiteille en enää anna suurta painoarvoa.
Jos vain saisin kerättyä itsevarmuutta luottaa omiin kykyihini, enkä antaisi epävarmuuden ohjata minua seuraamaan kaikkia neuvottuja ohjeita. Usein niiden noudattaminen on johtanut tappioihin, kun taas oma toimintatapani olisi tuottanut parempia tuloksia.
Kiitos, että luit 🙂
Ps. Saaren Taika shopissa on käynnissä Hinta-Hulabaloot parhaillaan, eli tuotteita jopa -70%