Iltauintia, saunaa ja kynttilöitä syyskuisessa saaristossa. Vieläkö sinä tarkenet uida?

Saunaa ennen halusin hetkisen nauttia kylmän pulahduksen tuottamasta hyvänolon tunteesta ja istahdin keittiön pöydän ääreen uusien tuoksukynttilöiden tunnelmaan. Verigreipin makeahko ja suht voimakas tuoksu yhdistettynä kevyeen ja puhtaaseen Bambun tuoksuun luovat nautinnollisen ihanan tuoksuyhdistelmän! Tykkään itse polttaa aina kahtaa eri tuoksua samaan aikaan, sillä tykkään erilaisista tuoksuyhdistelmistä ja vaihtelen tuoksuja fiiliksen ja tilanteen mukaan.

Moikka moi ihana lukijani!

Ihanan virkitävä syyskuinen iltauinti hetki sitten rakkaan kanssa tuossa viereisellä Meripirtin uimarannalla. Otimme paristokäyttöiset myrskylyhdyt mukaan, koska ilta oli jo hämärtynyt pilkkopimeäksi! Meri oli kylmä, mutta tyyni. En osaa yhtään arvioida minkä asteista vesi mahtoi olla, mutta arvelen, että jossakin siinä n. 13 asteen paikkeilla.

Uimalaituri oli jo nostettu ylös, joten menimme ihan hiekkarantaa pitkin. Aluksi pelkäsin etten uskalla mennä pikkuhiljaa, mutta yllätyin miten nopeasti ja helposti uskalsinkin kastautua. Viimeksi hyppäsin laiturilta suoraan! Mielestäni se on helpompaa periaatteella “kerran se vain kirpaisee”, kun taas rantaa pitkin kahlaten se on liian pitkäkestoinen kidutus, ennen kuin pääset kunnolla kastautumaan!

Isokokoiset hamam-pyyhkeet pelastavat paljon viileällä ilmalla pulahtaessa. Pehmeään ja raapimattomaan hamamiin yltää kääriytyä hartoista reisiin saakka isompikin kokoinen henkilö ja kevyenä pyyhkeenä se painautuu ihoon tiiviisti ja alkaa välittömästi lämmittää. Saaren Taika hamam-pyyhkeet ovatkin olleet tämän vuoden suosikkeja monen käyttäjän keskuudessa, sellaiseen tahtiin niitä on rahdattu rekkakyydillä suoraan Turkista käsityöläisten kutomoista!

Hamam-pyyhe on varmasti ollut yksi tämän kesän ja lämpimän syksyn hittituotteista vähän kaikkialla. Turkissahan nämä ovat olleet paikallisten käytössä jo ainakin 600 vuotta, eikä ihme, kyllä nämä niin ihania ovat käyttää! Meiltäkin on froteepyyhkeet lahjoitettu pikkuhiljaa eteenpäin ja vaatehuoneesta ei enää muita löydykään kuin erilaisia hamameita eri tarkoituksiinsa.

Uimme pari rundia eikä se vesi enää toisella kerralla tuntunut yhtään kylmältä. Harmi, että ei älytty ottaa vesikameraa mukaan ja kuvat ovat kännykällä pimeässä kuvattuna pelkkää suttua 🙁 Uiminen pimeässä ei varsinaisesti ole mitään lempi puuhaa, mutta lyhdyt rannalla auttoivat, enkä mennyt kovin syvälle.

Kotona meitä odotti lämmin sauna ja Virkistys saunatuoksu, jota käytämme aina, etenkin jos on vähänkään flunssan oireita! Virkistys nimittäin sisältää sellaisia eteerisiä öljyjä, joilla viirukset lähtee ja flunssat kaikkoaa!

Saunaa ennen halusin hetkisen nauttia kylmän pulahduksen tuottamasta hyvänolon tunteesta ja istahdin keittiön pöydän ääreen uusien tuoksukynttilöiden tunnelmaan. Verigreipin makeahko ja suht voimakas tuoksu yhdistettynä kevyeen ja puhtaaseen Bambun tuoksuun luovat nautinnollisen ihanan tuoksuyhdistelmän! Tykkään itse polttaa aina kahtaa eri tuoksua samaan aikaan, sillä tykkään erilaisista tuoksuyhdistelmistä ja vaihtelen tuoksuja fiiliksen ja tilanteen mukaan.

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Saunan jälkeen hemmottelin vielä itseäni kasvokuorinnalla ja naamiolla <3 Kuorintana käytin Saaren Taika Professionalin Mantelin & kaura kuorintaa ja naamiona vihreä tee antiage naamiota:

Tämä hellävarainen puhdistava kuorintatuote auttaa poistamaan iholta kuolleen ihosolukon sekä uudistamaan ihoa, jättäen iholle kauniin hehkun. Luonnolliset manteli- ja kaurauutteet tekevät siitä täydellisen herkälle iholle. Kaura on erittäin tehokas kamppailemaan kuivan ihon kanssa työntämällä kosteutta syvälle ihoon ja tukemalla ihon paranemista. Manteli sisältää E-vitamiinia, antioksidanttia, joka auttaa suojaamaan ihosolukkoa vaurioilta ja pitää ihon kosteutettuna.

Tämä täyteläinen ja kermainen kasvonaamio sisältää vihreää teetä, joka poistaa iholta epäpuhtauksia ja ylimääräistä talia. Tuloksena raikas ja terve, hehkuva iho. Vihreän teen anti-ageing vaikutukset auttavat vähentämään ennenaikaisten ikääntymisen merkkien syntymistä parantamalla ihon elastisuutta.

Vartalon pesin hellästi kuorivalla Veera Suolasaippualla, joka on toistaiseksi palannut valikoimiin ja kasvot Saariston suolasaippualla, joka kosteuttaa parhaiten! Lopuksi kuivattelin pehmeään hamamiin ja pyyhin kasvot punaisuutta tasoittavalla Appelsiini Kamomilla kasvovedellä, laitoin pohalle Hyaluronihappo & hedelmä seerumia, joka on muuten tuote, jota ilman en enää halua elää! Saaren Taika hyaluronihapposeerumi antaa iholle välittömästi pehmeän ja hehkuvan lookin <3 Viimeisenä nyt testissä oleva No:1 Eco by Saaren Taika kiinteyttävä hyaluronihappo yövoide 🙂

Kyllä sen hyvän olon ja hehkun kasvoilta näkee vaikka sauna tekikin posket punaisiksi <3

Tämä ilta on ollut oikea hemmottelujen sinfonia, monen monta hemmottelevaa pikkuista juttua saman illan aikana ja tällä hetkellä fiilis on mitä rennoin ja ihanin! Tästä on upeaa aloittaa viikonloppu kauniin lämpimässä syksyisessä säässä!

Kiitos, että luit. Saaren taika shopissa kaikki tuotteet -15% tämän viikonlopun ajan koodilla: SYKSY3

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.