Ikkunaremontin vuoro, 7 isoa ikkunaa, 5 tuntia, ammattimiehet työssä! Pari sanaa myös Saaren Taian myynnistä..

Moikka moi ihana lukijani!

Tänään on ollut erikoinen päivä, sillä meillä kävi Lohjan Tiimi-Ikkunoiden asentajat vetäsemässä melkein koko kierroksen uusia ikkunoita, eli asuinhuoneiden kaikki ikkunat. Minä ja kaikki koirat eli Pontus, Iita ja tyttären koira Nova, olimme toimistossa ikkunarempan ajan ja papukaija Lotta värjötteli aviaariossaan peitettynä.

Homma oli nopeasti ohi, niin kuin viime kerrallakin! Ammattilaiset kun laittaa niin eipä siinä kauaa nokka tuhisekaan. 5 tuntia ja 7 ikkunaa! Ikkunat ovat tutut meille jo entuudestaan, sillä meidän vanhaan kotiin Metsolaan laitettiin nämä samat Tiimi-Ikkunat vajaa vuosi sitten ja ei voitaisikaan olla tyytyväisempiä laatuun ja ikkunoiden toimivuuteen! (Ps. Tämä ei ole maksettu mainos, en ole saanut mitään alennuksia ikkunoista, eikä ikkunafirmassa sen puoleen edes tiedetä, että mitään blogia kirjoitankaan!)

Keittiön ikkuna nyt ulkoa <3

Tässä vanha keittiön ikkuna, tosin ei näy kovin selvästi:

Tässä keittiön ikkuna sisältä. Niin kuin vanhoista blogikirjoituksista muistatkin varmaan, niin täällähän ei tuuletusikkunoita ollut kuin keittiössä ja makkarissa, ja kaikista ikkunoista puuttui helat, listat ja jopa tuuletusikkunoiden lukitukset.

Keittiön ikkuna nyt, on listat ja tuuletusikkuna ötökkäverkolla ja lukituksilla!

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Olkkarin ikkunat nyt:

Olkkarin ikkunat ennen. Huomaat varmaan, että ikkunalistat puuttuu, jonka vuoksi tapetti ikkunoiden ympäriltä näyttää hassulta 🙁

Vielä vaihtoivat siis makuuhuoneen, pojan huoneen, sekä kylpyhuoneen ikkunat. 7 ikkunaa yhteensä ja homma oli ohi viidessä tunnissa!

Tässä romut mitkä ikkunaremontista jäi ja nämäkin tämä firma tulee pakulla noutamaan pois, eikä itse tarvitse murehtia minne lasit ja muut ryjät laittaa!

Olen todella tyytyväinen! Ensinnäkin vihdoin ei tarvitse aamuisin tuhlata tolkuttomasti sähköä tuulettaakseen koneellisesti, kun nyt joka makuuhuoneessa on tuuletusikkuna, joka helpottaa asiaa huomattavasti! Toisekseen; vihdoin meillä on ikkunalistat, eikä tarvitse hävetä laittaa kodistamme outoja kuvia blogiin, kun ikkunalistat puuttuivat! Ja kolmas, ötökkäverkot! Vitsi, että ovat kätevät! Vanhassa kodissa Metsolassa todettiin jo niiden erinomaisuus ja iso hyöty! Me kun tykätään kesäkuumalla mieluummin nukkua ikkunat auki, kun käyttää sähköjäähdytystä. Vanhat, jonkun itse kyhäämät irtoverkko-raami-hässäkät päästivät ikävästi itikoita läpi, vaikka verkko tiiviisti paikoillaan olikin. Itikkaongelma loppui siihen paikkaan, kun saatiin uudet ikkunat missä ötökkäverho oli nykyaikainen ja ehjä <3

Vaikka ikkuna-asentajat siivoavat tosi hyvin kaikki rippeet, jäi meille kuitenkin hiukan imuroitavaa. Täällä kun oli lasivillaa ikkunoiden ja seinän välissä, ja tuntui, että nipistelevää lasivillaa oli leijaillut lattioille, matoille, sohville ym. Ilta menikin suursiivotessa koko kämppä, pestessä tekstiilejä ja pyyhkiessä kaikki tasot lasinpölystä.

Nyt alkaa jo hiukan ramasemaan ja tekee mieli pestä villanpölyt myös itsestäni. Sauna onkin lämpiimässä ja pian menemme nautiskelemaan aidoista tervalöylyistä Saaren Taika löylytervan kera <3

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Saaren Taika Löylyterva on aito luonnontuote, eli ei mitään keinotekoista tervantuoksua, vaan aidosta suomalaisen tervan poltosta ensimmäisenä tulevaa “tervan kusta” ja sen tuoksu onkin ihan aito tervan tuoksu, juuri sellainen täyteläinen ja tumma, millaisen tuoksun voi kesällä haistaa vanhojen purjelaivojen läheisyydessä <3

Meiltä monesti kysytään mikä saippua on kosteuttavin? Itse aion tänään mennä pesulle Saaren Taika Karpalo Luksus Spa saippuan kanssa. Mielestäni se on kosteuttavin saippuamme tällä hetkellä. Se sisältää runsaasti merisuolaa, joka sitoo kosteuden iholle. Se sisältää myös auringonkukkaöljyä, rapsiöljyä, avokadoöljyä ja sheavoita, jotka kaikki tekevät saippuasta erittäin kosteuttavan! Itse sanon tätä laiskan rasvaajan saippuaksi, sillä Karpalo Spalla pestessä ei suihkun jälkeen tarvitse rasvata juuri lainkaan!

Mulle tuli myös tänään sähköposti, jossa sivuttiin Saaren Taian yritysmyyntiä. Haluan siitä asiasta kirjoittaa hiukan, jotta vältytään enemmiltä epäselvyyksiltä.

Olen ollut todella väsynyt.

Osa syy on varmasti taustalla vellova masennus ja muut sen suuntaiset ongelmani, mutta osa syy on myös kiistatta ollut Saaren Taian nopea nousu ja sen mukanaan tuoma stressi. Olin tuossa joulun tienoilla aivan kurkkuani myöten täynnä koko Saaren Taikaa! Osaltaan siihen vaikutti ongelmat erään yhteistyökumppanin kanssa, jonka vuoksi “jotkin tuotehommelimme” (en halua nyt eritellä tarkemmin) olivat seisakissa kriittisimpänä aikana, enkä päässyt mielestäni vapaasti kehittämään ja julkistamaan haluamiani tuotteita.

Pohdimme mieheni kanssa useita eri vaihtoehtoja, joista yksi oli liiketoiminnan myyminen osaavampiin ja energisempiin käsiin, sellaiselle taholle, jolla olisi resursseja ja intoa kehittää Saaren Taika sen ansaitsemiin mittoihin! Ostajaehdokkaita Suomesta ei kuitenkaan ollut jonoksi asti, enkä halunnut ulkomaiselle sijoittajalle alkaa myymään. Niinpä mietimme seuraavia vaihtoehtojamme, joista yksi oli valikoiman rankka supistaminen, työtehtävien uudelleen organisointi ja muut jutut.

Tilanne onkin nyt mukavasti rauhoittunut, ainakin hiljaisen tammikuun osalta ja nyt on ihan hyvä fiilis asiasta 🙂 Saaren Taika jatkaa niin kuin ennenkin, tosin sellaisia tuotteita on jätetty valikoimasta “Taikatuotteiksi“, joilla ei ole ollut kovin suurta kysyntää alun alkaenkaan. Näitä siis tehdään edelleen, muttei jatkuvassa tuotannossa, vaan enempikin silloin kuin aikaa prioriteettituotteilta jää.

Organisoimalla paremmin asiamme sisäisesti ollemme saaneet ne tilausviiveetkin hyvin selätettyä 🙂 Lisäksi teimme päätöksen, että emme anna enää edes pikkukunnille jälleenmyyjätunnuksia. Aiemminhan olimme harkinneet tapauskohtaisesti, että jos kyseessä oli vaikka pieni kampaamo tai hieroja, joka halusi omalle asiakaskunnalleen myydä Saaren Taikaa ja samalla paikkakunnalla ei vielä löytynyt edustajaa, niin olimme antaneet vielä tunnuksia jm-kaupaan, mutta nyt lukitsimme jälleenmyyjien määrän tähän, eli uusia emme enää ota, vaikka joku vanha lopettaisikin. Emme myöskään aktivoi enää sellaisia vanhoja, jotka ovat jostakin syystä lopettaneet ja myöhemmin toivovat aloittavansa sittenkin jälleenmyynnin uudelleen.

Myös Chosen by Johannaa on kyselty jälleenmyyntiin muutamille meidän ihanille jälleenmyyjille <3 Olen todella otettu, että Chosen on ollut niin kiinnostava, että sitäkin halutaan jo myyntiin. Ikävä kyllä joudun toteamaan, että raaka-aineiden hinnan muodostumisen vuoksi tuotteiden hinta ei kestäisi jälleenmyyjäportaan siivua, sillä ne ovat nyttenkin omassa kaupassani myynnissä tukkuhintaan, eli samaan hintaa johon jälleenmyyjäkin ne sitten saisi.

Toisekseen en valmista niitä mitenkään tuotantotahtiin, vaan Chosenit ovatkin omaa sunnuntaipuuhasteluani, mielen terapiaa, käsillä tekemistä, luonnossa vaeltamista, aineksien keräämistä ja niistä itse raaka-aineen valmistamista. Pitkäkestoinen prosessi, jota ei voi edes tuotantotahtiin ajatella tekevänsä. Se on hyggeilyä parhaimmillaan, eikä tuotteita siksi voi edes valmistua sellaiseen tahtiin ja niitä määriä, mitä vaatisi, jos antaisi niitä jälleenmyyntiin. Siksipä ne ovat vain saatavilla omasta pikku verkkokaupastani ja sieltäkin hyvin rajoitetusti 🙂

Mutta erästä toista tuotemerkkiä on saatavilla ja Ystävänpäiväksi onkin todella ihania tuotteita! Niitä on vain rajoitetusti, eikä niitä edes valmisteta suurta määrää, saati ole saatavilla kuin merkkipäivien tienoilla. Tässä Kålsjön Rosa ruususaippua sekä siihen Ystävänpäivälahjoiksi sopivia Metsän Lumon valmistamia sydän saippua-alusia <3

Metsän Lumon saippua-aluset ovat merkkipäivän ajan myynnissä myös settinä Kålsjö -nimellä yhdessä Kålsjö Kokos kookossaippuan kanssa. Alunen on arvokkaassa pahvirasiassa ja sopii annettavaksi lahjana ihan sellaisenaan.

Sydänalusen voi myös ostaa erikseen ja yhdistää haluamansa saippuan kassa yhteen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on i-VM2dfFp-M.jpg

Sellaista kuului siis meidän päiväämme. Kerro sinä nyt vuorostasi, että mitä sinä teit tänään? 🙂

Kiitos, että luit loppuun! Pyydän vielä selamaan jälleenmyyjiemme listan läpi, sillä tällä hetkellä todella monella on hyvät alet Saaren Taika tuotteille, jotka kannattaa ihan ehdottomasti käyttää hyödykseen! On alea saippuoille, on alea pyykkietikoille, on voide-alea ja deo-alea! Käy selaamassa! Verkkokaupat löytyvät ekana ja sitten kivijalat paikkakunnittain:

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.