Iholle kimmoisuutta antava Saaren Taika Luksus Spa Saippua tekee minkä lupaa!

Moikka moi ihana lukijani!

Talviselle iholle kehitetty ylellinen Luxus Spa saippua on nyt ollut käytössämme lomamme ajan, eli noin viikon verran ja sen teho ihon kosteuttajana on yllättänyt sekä minut, että mieheni!

Kehittäessäni tätä saippuaa oli mielessäni syksyn kylmät viimat ja talven pakkasilmat. Itselläni silloin usein etenkin kasvojen iho kiristelee ja kasvojen rasvaaminen onkin päivittäinen välttämättömyys!

Mieheni sen sijaan rasvaa jos muistaa ja alla kaksi verrokkikuvaa rasvaamattomista kasvoista. Vasen kuva on otettu, kun mieheni käytti pesussa tätä uutta Luxus Spa saippuaa ja oikeanpuoleisessa kuvassa hän pesi tavallisella suihkugeelillä.

Kuten kuvista näkyy, on oikean kuvan otsa ja poskipäät kuivat ja iho hieman ”paperimainen” ehkä jopa hieman hilseilevä.

Vasemmassa kuvassa iho on selvästi kimmoisampi ja kosteutettu.

Mitään muita tuotteita ei ollut käytetty kasvoille. Eron huomaa selvästi!

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Itse olen huomannut Luxus Spa saippuan kosteuttavuuden parhaiten kasvojen lisäksi käsivarsissa ja jaloissa. Normaalisti tarvitsen kylmien säiden alkaessa voidetta kasvoille, kyynerpäihin, olkavarsiin, sääriin ja jalanpohjiin. Luxus Spa saippuaa käyttäessä tarvitsen ainoastaan ohuelti voidetta kasvoille, ei minnekään muualle!

Saippuan kehitystyö osui siis maaliin ja vaikka siitä sen sisältämien runsaiden ja tehokkaiden ainesosien vuoksi tulee hieman hintavampi saippua, on sen teho sen arvoinen 💖

Luxus Spa saippua on kehitetty suojaamaan ihoa syksyn ja talven aiheuttamia ulkoisia rasituksia, kuten kylmyyttä, tuulta ja pakkasta vastaan.

Sen sisältämät ainesosat auttavat ihoasi säilyttämään kimmoisuutensa ja kosteustasapainonsa erityisesti kylminä vuodenaikoina, jolloin iho normaalisti kaipaa hieman enemmän kosteutusta.

Saippuan sisältämä auringonkukkaöljy on erittäin tehokas kosteuttaja, joka lisäksi hoitaa ihoasi hellävaraisesti.
Kookosöljy toimii tehokkaana puhdistajana. Se antaa saippualle runsaan ja pehmeän vaahdon.
Rapsiöljy sisältää runsaasti E-vitamiinia ja on erittäin tehokas kosteuttamaan ihoa. Rapsiöljyn antama vaahto on kermaista ja kuohkeaa.
Avokadoöljy sisältää paljon mm. A, B, D ja E-vitamiineja, sekä aminohappoja, jonka vuoksi se sopii erittäin hyvin mm. ikääntyvän ihon hoitoon.
Sheavoi antaa saippualle lisää luksusta. Sheavoi sisältää paljon vitamiineja ja rasvahappoja. Se on erittäin tehokas kosteuttaja, joka hoitaa ihoa hellävaraisesti.
Manteliöljy sisältää runsaasti A, D ja E-vitamiineja, sekä rasvahappoja. Se kosteuttaa tehokkaasti ihoa antaen sille pehmeyttä ja kimmoisuutta.
Merisuola auttaa ihoa säilyttämään sen kosteustasapainon sitomalla kosteutta iholle. Merisuolasaippua vähentää ihon rasvaamisen tarvetta sekä ehkäisee mm. hienhajua ja näppyjä.
Karpalojauhe sisältää runsaasti B3, B5 ja C-vitamiineja, jotka auttavat mm. kollageenin tuotannossa, sekä ehkäisemään mm. aknea. Karpalojauhe suojaa ihoa kylmän ilman aiheuttamaa rasitusta vastaan.
Appelsiinin eteerinen öljy tekee saippuasta antiseptisen ja raikkaan.
Patsulin eteerinen öljy on antibakteerinen ainesosa, joka myös deodoroi hajuja. Se auttaa ehkäisemään mm. aknea, ihon hilseilyä, tulehduksia ja ekseemaa.
Santelipuun eteerinen öljy on antibakteerinen ainesosa, joka samalla rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Se auttaa arpikudosten paranemisessa, sekä lievittää jännitystä ja stressiä.


Luxus Spa saippua on parhaillaan jälleenmyyjien (6kpl) testattavana ja tulee lähiaikoina myyntiin 😊 Ei varmaan yllätä jos kerron, että olen aika innoissani tästä saippuasta!

Kiitos, että luit! Jatketaan taas ensikerralla 😊

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 802 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella! Olen aikaisemmin kärsinyt keratosis pilariksesta aina koko kylmän kauden ajan, mutta nyt viimeiset n. 5 vuotta olen ollut vaivasta vapaa, kiitos Saaren Taika -tuotteiden!

Huomaatko eron? Saaren Taika booster seerumit muuttivat ihoani välittömästi!

Booster seerumit tasoittivat ihoni rakennetta, madalsivat ryppyjä, tekivät ihostani kimmoisamman näköisen ja vähensivät ihoni punaisuutta sekä tasoittivat ihoni värisävyä. Ja kaikki tämä YHDEN käyttökerran jälkeen!

Aika vaikuttava lopputulos, eikö vain? Jo ensimmäisellä käyttökerralla huomasin ihoni olevan sileämpi, tasaisemman värinen ja yleisesti ottaen terveemmän ja hehkuvamman näköinen.

Finnlines Finnsirius kokemuksia Owner’s suitesta ja melkein neitsytmatkasta

Kuten niin usein lähes joka paikassa; kaikkien uusien juttujen kanssa on alussa ongelmia, ja niin oli Finnsiriuksellakin. Kerrotakoon kuitenkin heti tähän perään, että olipa ongelman laatu sitten mikä tahansa, on Finnsiriukselle onnistuttu saamaan sellainen henkilökunta, että olipa kyseessä maa-henkilökunta, tai kyydissä oleva, niin mikään ongelma ei jäänyt ratkaisematta ja palvelu oli aina erittäin lämmintä, ystävällistä, ratkaisukeskeistä sekä ylitsevuotavaa!

Eli mikään ongelma ei jättänyt hiventäkään negatiivista vivahdetta matkaamme ja siitä kiitos onnistuneelle rekrytoinnille ja asiakkaat hyvin huomioon ottavalle henkilökunnalle <3 Naantali - Långnäs - Kapelskär laivareitille saapui uutta, kun Finnlinesin uusi Superstar -luokan alus Finnsirius aloitti liikennöinnin syyskuussa 2023. Näin hypetystä ja mainoksia Finnsiriuksen neitsytmatkasta ja halusin tottakai kokea sen, onhan Finnlines kyydinnyt meitä useasti Itämerellä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: