Ihanaa! Kurjenpoikanen on sittenkin elossa! Iltakävely Punassuolla.

No heippatirallaa taas ihana lukijani!

Ihania uutisia heti alkuun! Olinkohan kertonutkaan, että kurkiperhe tästä viereiseltä pelloltamme näyttäytyi pitkään vain kahden kurjen voimin ja olimme mieheni kanssa jo surreet kurjenpoikasen mahdollista kohtaloa? Tänään saimme ilouutisen, kun kuultuani taas kurkien iltahuudon hiippailin kamerani kanssa lähemmäs ja mikä ihana yllätys siellä odottikaan! Kurkia oli kuin olikin kolme! Poikaselle ei ollutkaan käynyt mitään vaikka olimme jo piktään niin pahoin pelänneet! Mieheni nimittäin kuuli eräs ilta kovaa kurkien hätääntynyttä huutoa ja sen jälkeen yli viikkoon kurjet näyttäytyivät vain kahdestaan. Olimme varmoja, että kettu tai ilves oli siepannut poikasin, mutta onneksemme olimme väärässä!

Myöhemmin illalla oli kaurisperhe samassa paikassa ruokailemassa <3 Kolmas kauris jäi kuvan ulkopuolelle, koska oli sen verran kauempana muista 🙂

Käväisimme myös iltakävelyllä Punassuolla ihastelemassa kanervien kauniin rauhoittavaa kukintaa <3

Syksyn pikkuhiljaa saapuminen alkaa jo näkymään luonnossa..

Tällainen siivekäs ihastutti meitä pitkoksilla. Se oli aika pieni kokoinen, mutten tiedä mikä lintu mahtoi olla kyseessä?

MAINOS:


Kotimatkalla poikkesin auringonkukkapellolla ottamassa pari kuvaa 🙂

Kylläpäs tuntui taas ihanalle päästä kävelemään ja kuvailemaan! Kesä on kulunut pääosin niin kovin väsyneenä, ettei ole ollut voimia oikein mihinkään 🙁

Kotipihallamme punaista kasviloistoa:

Haluatko muuten lukaista papukaijoistamme? Kirjoitin niistä lyhyesti Saaren Taian blogiin, kun tein lintutarvikkeiden myrkyttömän puhdistuksen tänään Saaren Taian Siivoussaippualla:

Kiitos, että luit. Ihanaa iltaa sinulle!

MAINOS:


Saaren Taika Teepuusaippua on nyt kliinisesti tutkittu dermatologisessa valvonnassa ja käyttötesti osoitti, että mikrobien yleinen monimuotoisuus ja runsaus pysyivät vakaina, mikä viittaa siihen, että Teepuusaippua säilyttää ihosi luonnollisen mikrobiomin.
Katso tutkimus klikkaamalla kuvaa.

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 813 tilaajien joukkoon

2 Responses

  1. Kyllä Suomen luonto on monipuolinen ja mieltä virkistävä. Upea kurkiperhe 😍

    1. Kiitos kommentista <3 Olen samaa mieltä kanssasi 🙂 Kurkiperhe on todella ihana, kivaa seurata kun asuvat tässä ihan vieressä 😀

Saaren Taika Teepuusaippua on nyt kliinisesti tutkittu dermatologisessa valvonnassa ja käyttötesti osoitti, että mikrobien yleinen monimuotoisuus ja runsaus pysyivät vakaina, mikä viittaa siihen, että Teepuusaippua säilyttää ihosi luonnollisen mikrobiomin.

Katso tutkimus klikkaamalla kuvaa.

Seuraa Somessa!

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 813 tilaajien joukkoon

Saattaisit pitää myös seuraavista

Matkalla viralliseksi kosmetiikkakemistiksi

Matkalla viralliseksi kosmetiikkakemistiksi

Moikka moi ihana lukijani! Jos olet seuraillut yritykseni blogia, niin olet saattanut jo huomatakin, että olen aloittanut ihan virallisen, kansainvälisesti tunnustetun, kosmetiikakemistiksi tähtäävän ammatillisen koulutuksen.

Saaristorengastie Ahvenanmaalle – Ex tempore -reissu autolautoilla

Saariston rengastie Ahvenanmaalle, Ex tempore reissu autolautoilla

Lähdimme Kustavista hetken mielijohteesta ajamaan autolautoilla Ahvenanmaalle, ilman varauksia, tai sen suurempia suunnitelmia ja vailla kiirettä. Matka saariston rengastien kautta oli ikimustoinen, ja reissu meni heittämällä parhaimpian joukkoon ikinä, mukaan kukien meidän ulkomaanreissut! Suositukseni reitille siis!

Ihoa ärsyttävät ainesosat kosmetiikassa, näitä ihosi ei kaipaa

Yleiset ärsyttävät ainesosat ihonhoitotuotteissa ja mitä herkkäihoisen kannattaa vältellä

Herkkä iho on monelle tuttu ongelma, punoitus, kutina tai kirvely voi iskeä yllättäen uuden tuotteen käytön aloituksen jälkeen. Mutta mikä ihon todella herkistää? Tietyt ainesosat vai huonosti suunniteltu koostumus? Tässä artikkelissa käyn läpi yleisimmät ihoärsytystä aiheuttavat kosmetiikan ainesosat ja annan vinkkejä, mitä herkkäihoisen kannattaa erityisesti välttää.

Discover more from Koti saaressa lifestyle blogi

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading