Huomenta romanttisesta Prahasta – Loma päivä 6 – Samettivallankumouksen muistopäivä

Tervehdys ihana lukijani!

Matkamme jatkui siis puolivälin jälkeen romanttiseen Prahaan ja hyvä niin, sillä vaikka olen totaalisen rakastunut Portugaliin, sen kauniit rannat ja rauhoittavat aallot alkoivat jo hiukan kyllästyttää tällaista ADD:ta!

Lopun lomastamme, eli toiset 4 päivää, vietämme Prahassa, jonka sää on yllättänyt auringolla ja raikkaudellaan, kun olimme odottaneet suhmeroa 😊

Eilen kävelimme vanhan kaupungin laitamalla sijaitsevasta Airbnb asunnostamme jo hiukan aistimaan Prahan ravintolakulttuuria sekä historiaa havisevia siltoja yli Vltava joen, mutta aika väsyneinä matkaajina ei jaksettu sen enempää ja ostimme “kotiin” iltapalat ja tulimme kylpemään 😊

Mies hiukan leikitteli ja teki kämpästä löytyneellä kylpyvaahdolla itselleen joulupukin parran 😂

Näissä Airbnb huoneissa on hotelleihin verrattuna se etu, että näissä on kunnon jääkaapit tylsien minibaarien sijaan ja tänne saa ihan kunnollakin mahtumaan evästä jos niin haluaa. Täällä asunnossa on lisäksi oikea pesukonekin joten lavuaaripyykkäämistä ei ole pakollista harrastaa 😊

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Jännä homma, että Suomesta Portugaliin saimme (vahingossa) tuotua 125ml kokoisen hammastahnatuubin, mutta Portugalista lähtiessä se takavarikoitiin turvatarkastuksessa! Emme myöskään muistaneet asiaa eilen kaupassa, joten ilta- ja aamuhammaspesut tapahtui milläs muulla kuin suolavedellä 😎

Jalo tarkoituksemme oli kävellä aamupalalle johonkin kivaan pikku kahvilaan joita lähikaduillamme on vieri vieressä, mutta kesken kävelyn kaksi Essure-leikkauksen aiheuttamaa tyrääni muistuttelivat olemassaolostaan viiltävillä kivuilla läpi vatsan, rintamuksen päästä päähän, keskiselän halki ja koko oikean nivusen matkalta. Ajoittain kipu oli niin kovaa, että oli vaikeuksia vetää kunnolla henkeä. Niinpä Joni kipitti nopeasti ostarilta muutaman sämpylän ja palasimme kämpällemme odottelemaan kipukohtauksen hellittämistä.

Päivällä vihdoin kipu helpotti ja päästiin lähtemään vanhaankaupunkiin päin, mutta vähänpä me tiesimme vielä tulevista kauhukokemuksistamme! 17.11. nimittäin on tsekkiläisen Samettivallankumouksen juhlapäivä ja tungos ja meteli olivat sen mukaiset!

Itselleni väenpaljous ja mekkala tekivät ajoittain niin pahaa, että rynnistin ihmismassojen läpi itku silmässä. Miehelle teki vaikeuksia pysytellä perässä, sillä olin huomaamattani mennyt lähes juoksu vauhtia! Tässä muutamia kuvia päivästä.

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Selvisimme väenpaljoutta pakoon ylös “vuorelle” ja laskeuduimme sieltä kiertoteitä takaisin alas ja pääsimme turvaan kämpällemme. Enää ei huvita ulos lähteä vaikka kello onkin vasta kuus illalla.

Kiitos, että luit. Toivottavasti täällä olisi huomenna rauhallisempaa!

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn

2 vastausta

  1. Olet meikoinen mimmi, hattua nostan sinulle. Ihania kuvia.kiitos blogeistasi ja erityisesti ihanista tuotteistasi, saippuaa odotan innolla

    1. Oi kiitos ihanasta kommentista 💖💖💖💖💖💖💖🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞

Johanna

Tervetuloa tutustumaan blogiini – elämäni ja intohimoni peilikuvaan. Olen Johanna, 48-vuotias yrittäjä, jonka sydän sykkii vahvasti eteläisen Suomen saariston kauneudelle. Elämäni polku on kulkenut monen mutkan kautta, sisältäen pitkäaikaisen masennuksen, ADHD:n ja sosiaalisten tilanteiden pelon haasteet. Nämä kokemukset ovat muokanneet minua, mutta myös opettaneet arvostamaan pieniä hetkiä ja luonnon rauhaa ympärilläni.

Valokuvaus on intohimoni, jonka kautta vangitsen hetkiä ja maisemia, jotka puhuttelevat syvältä sielustani. Historia kiehtoo minua loputtomasti, tarjoten ikkunan menneisiin aikoihin ja tarinoihin, jotka elävät yhä meissä. Perheenäitinä pyrin välittämään tämän saman arvostuksen ja uteliaisuuden lapsilleni, opettaen heille luonnon ja historiamme kunnioitusta.

Kun voimani sallivat, rakastan puuhata puutarhassamme, jossa kasvien hoito tuo sekä mielenrauhaa että konkreettista satoa. Veneily on toinen pakopaikkani; se tarjoaa vapauden tunteen ja yhteyden veteen, joka on aina ollut minulle tärkeä elementti.

Blogissani jaan kokemuksiani, ajatuksiani ja seikkailujani, jotka peilaavat elämääni saaristossa. Toivon, että tarinani inspiroivat sinua löytämään oman polkusi ja rohkaisevat kohtaamaan elämän tuomat haasteet pää pystyssä. Tule mukaan matkalleni – tutkimaan, oppimaan ja kasvamaan yhdessä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 808 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Tali-ihottuma päänahassa ja kulmakarvoissa sekä miten sain taliköhnän pois

Itse olen saanut kulmakarvojeni alueen taliköhnän rauhoittumaan sivelemällä Saaren Taika Keramidi boosteria ihonhoitorutiinissani erityisesti tali-ihottuman vaivaamille alueille, eikä taliköhnää ole enää ilmaantunut.

Alkavan kevään sisustusjuttuja merenrantahuvilassa ja huonetuoksu, joka kestää vuosia

Kenet muun kevät villitsee aina uusiin sisustusideoihin? Takan center pieceksi asetin maailman pitkään kestävimmän huonetuoksun, eli Saaren Taika Decor huonetuoksun, jotka itsellänikin kestää kaikki reippaasti yli vuoden, mutta nyt saatiin eräältä asiakkaalta juuri palautetta, että hänellä on Saaren Taika huonetuoksu kestänyt jo yli 2 vuotta!

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Tyrähän se siellä ja melkein near death experience

Mulla on ollut kuulemma haasteita heräämisessä nukutuksesta ja koska yleiskuntoni on laskenut todella paljon edellisen leikkauksen jälkeen ja painoakin on tullut, olen tiedostanut koko ajan, että tyrät ei saa enää revetä, että seuraavasta leikkauksesta en enää selviä.