Huomenta Estorilista. Tässä blogikirjoituksessa lomamme päivä 2 – fillaroiden länsirannikolle

Ihanaa huomenta täältä Estorilin pitkien hiekkarantojen yläpuolelta, kymmenkerroksisen talon ainoasta kattohuoneesta!

Terassiltamme olemme saaneet ihailla niin auringonlaskun jonnekin Cascaisin taa, kuin auringonnousunkin Lissabonin suunnalta.

Sintra on pilvien peitossa 💖

Eilinen taksikuskimme kertoi, että täällä oli sunnuntaina, eli päivää ennen saapumistamme, lainehtinut vettä kaduilla ja kellareissa n. 60 senttiä ja oli hätätila päällä rankkasateen vuoksi.

Asuntomme emäntä taas kertoi, että Sintran vuorilla on tänä vuonna ollut laajat metsäpalot, jotka ulottuivat lähelle kyliä.

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Aika hurjia sääolosuhteita ja tällaisiin lienee syytä varautua jatkossakin ilmastomme muuttumisen vuoksi 😓

Itse olen ehkä eniten innoissani terassilta näkyvistä tankkerilaivoista! Mulla on kännykässä appi , josta katson mikä on laivan nimi ja kotimaa ynnä muita tietoja, mutta luulen, että ketään muuta ne seikat ei kiinnosta, joten ei niistä sen enempää 😂

Eilen yritin jekuttaa someseuraajia kuva-arvoituksella, jonka piti näyttää täältä löytyneeltä vaalealta veden sileäksi hiomalta kiveltä, mutta jekkuni oli liian läpinäkyvä, joten kerrotaan sitten tarkalleen mikä se on 😁

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Tää on meijän Luxurius Spa Soap – Erittäin hoitava ja vitamiinirikas saippua kotispa käyttöön – Erityisesti ikääntymisen merkkejä vastaan. Sellainen on tulossa markkinoille jossakin kohtaa, muttei ihan vielä 😊

Aamupäivällä käppäilimme Estorilin läpi Cascaisiin ja vuokrasimme fillarit päiväksi. Fillarivuokraamo oli juna-asemalla ja otimme sieltä 2 maastopyörää, toiseen kori ja yksi lukko, että voimme rauhassa jalkautua ja katsella nähtävyyksiä.

Lähdimme pyöräilemään Cashcaisista rantatietä kohti Portugalin länsiosaa.

Alla kuvakooste päivästä. Kilsoja tuli n. 20 ja askelmäärästäkin 10 000 täyttyi jo ennen puoliväliä!

Nähtiin siis päivän mittaan ties kuinka monta linnaketta ja majakkaa sekä pyöräilymatkan saavuttamattomissa oleva Euroopan läntisin kohta Cabo de Roca.

Kiitos, että luit. Nyt kylpyyn! Terkuin kaksi todella väsynyttä mutta onnellista matkustajaa 😊💖

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 802 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella!

Mansikkaiho, keratosis pilaris, sarveistapit; näin pääset niistä eroon vain kahdella tuotteella! Olen aikaisemmin kärsinyt keratosis pilariksesta aina koko kylmän kauden ajan, mutta nyt viimeiset n. 5 vuotta olen ollut vaivasta vapaa, kiitos Saaren Taika -tuotteiden!

Huomaatko eron? Saaren Taika booster seerumit muuttivat ihoani välittömästi!

Booster seerumit tasoittivat ihoni rakennetta, madalsivat ryppyjä, tekivät ihostani kimmoisamman näköisen ja vähensivät ihoni punaisuutta sekä tasoittivat ihoni värisävyä. Ja kaikki tämä YHDEN käyttökerran jälkeen!

Aika vaikuttava lopputulos, eikö vain? Jo ensimmäisellä käyttökerralla huomasin ihoni olevan sileämpi, tasaisemman värinen ja yleisesti ottaen terveemmän ja hehkuvamman näköinen.

Finnlines Finnsirius kokemuksia Owner’s suitesta ja melkein neitsytmatkasta

Kuten niin usein lähes joka paikassa; kaikkien uusien juttujen kanssa on alussa ongelmia, ja niin oli Finnsiriuksellakin. Kerrotakoon kuitenkin heti tähän perään, että olipa ongelman laatu sitten mikä tahansa, on Finnsiriukselle onnistuttu saamaan sellainen henkilökunta, että olipa kyseessä maa-henkilökunta, tai kyydissä oleva, niin mikään ongelma ei jäänyt ratkaisematta ja palvelu oli aina erittäin lämmintä, ystävällistä, ratkaisukeskeistä sekä ylitsevuotavaa!

Eli mikään ongelma ei jättänyt hiventäkään negatiivista vivahdetta matkaamme ja siitä kiitos onnistuneelle rekrytoinnille ja asiakkaat hyvin huomioon ottavalle henkilökunnalle <3 Naantali - Långnäs - Kapelskär laivareitille saapui uutta, kun Finnlinesin uusi Superstar -luokan alus Finnsirius aloitti liikennöinnin syyskuussa 2023. Näin hypetystä ja mainoksia Finnsiriuksen neitsytmatkasta ja halusin tottakai kokea sen, onhan Finnlines kyydinnyt meitä useasti Itämerellä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: