Hiidenkirnut Jungfruholmenissa, veneretki Saaristomeren kansallispuistoon

Heippa taas ihana lukijani!

Jokos “käristyskupoli” alkaa kyllästyttää? Täällä helteisestä paahteesta nautiskellaan joko merellä tai kodin viileydessä. Ulkona ei juurikaan voi mitään puuhata, ainakaan kovin pitkää aikaa kerrallaan! Täällä on ollut mittarissa jo +32 asteen lukemia pahimmillaan ja tällaisina hellejaksoina kyllä tätä meren äärellä asumista osaa arvostaa. Vilvoittavien aaltojen syleilyyn kun voi pulahtaa melkein milloin ja mistä haluaa 🙂

Meillä on poikkeuksellisen puhtaat vedet täällä Särkisalossa. Itse en ole koko kolmen vuoden aikana mitä olen täällä asunut, nähnyt sinilevää. Nyttenkin kukintoja on jo useissa kaupungeissa havaittuna, viimeksi itse havaitseminamme Kemiön vesistöissä, mutta täällä Särkisalossa vedet ovat kirkkaat ja levättömät, ainakin vielä toistaiseksi!

Olen haaveillut näkeväni Kemiönsaaren Jungfroholmenin kaksois hiidenkirnun, mutta paikka sijaitsee saarella, jonne ei ole kulua muuta kuin vesitse! Pitkään pelkäsinkin, että pääsenkö sinne ikinä 🙁 Oman veneen hankinnan myötä tuollaisetkin retket onnistuu ja mikäpä ihanteellisempia paikka ottaa muutamia tuotekuvia samalla, kuin kaunis Saaristomeren kansallispuistomme.

Aloitimme reissumme kotisatamastamme, eli Särkisalon Förbystä, missä pysähdyttiin virkistävälle paikalliselle limulle Cafe Vinssiin, jonka aurinkoinen terassi kutsuu kaikkia merimaisemia arvostavia nautiskelemaan milloin virvokkeista, milloin livemusiikista.

Förbystä suuntasimme Kemiönsaaren vierustaa aina Lövön sillalle asti, sen ali ja sitä kautta Kemiönsaaren toiselle puolen, jossa Jungfruholmen sijaitsee.

Maisemat ovat melkoiset Kemiön vesistöillä ja reitti kiemurtelee toinen toistaan jylhempien saarten väleissä. Meriliikennettä oli aika paljon tällaisille Särkisalon vesiin tottuneille. Juur Jungfruholmenin edustalla lennähti komea kotka puiden yltä ja lokkien ahdistelemana laskeutui hetkeksi viereiselle kalliolle. En ollutkaan koskaan nähnyt kotkaa noin läheltä ja sen koko hämmästytti minua!

Pian kotka kuitenkin päätti jatkaa matkaansa lokit kannoillaan rääkyen!

Lopulta lokit ahdistivat kotkan männyn oksalle istuksimaan, ja mekin jatkoimme matkaamme ja rantauduimme sopivaan poukamaan saaren eteläiseen kärkeen. Kuvasimme tuotekuvia kaikessa rauhassa kun huomasimme kotkan kaartelevan yllämme.

Tuotekuvausten jälkeen veneilimme saaren toiseen päähän, josta on helpoin kävellä hiidenkirnuille. Saarella oli meidän lisäksi vain yksi vanhempi pariskunta. Saari oli puhdas ja koskemattoman oloinen, edes kunnon polkuja ei siellä kulkenut.

Jungfruholmen on ollut joskus ihan itsenäinen saari, mutta nykyisin se on kasvanut yhteen parin muun pienen saaren kanssa ja niitä kaikki yhdessä kutsutaan yleisimmin Högholmaksi. Paikka on osa Saaristomeren kansallispuistoa ja kuuluu UNESCOn perustamaan Saaristomeren Biosfäärialueen ytimeen.

Sen editse kulkee nykyinen merireitti, joka aiemmin, ennen vedenpinnan laskua, kulki saaren toiselta puolen. Jungfruholmen olikin merenkävijöiden levähdyspaikka ja siitä on kulkenut merireitti luultavasti jo rautakaudella!

Jääkauden merkit ovat täälä erittäin näkyviä. Veden pyöreäski hiomia siirtolohkareita on siellä täällä. Muinaisrantoja tai muinaisröykkiöitä oli myös saarella ja tottakai ne Saaristomeren suurimmat hiidenkirnut!