Helpot uunikasvikset ja marinoitu grillipihvi ohje

Uunikasvikset ja grillipihvi ulkona

Paahdetut hunajaiset uunikasvikset ja marinoitu naudan ulkofilepihvi grillissä, kyllä, on juuri niin herkullista miltä kuulostaakin!

Paahdetut hunajaiset uunikasvikset

Tarvitset:
3-4 isoa Annabelle perunaa
1 Sipuli
2 Valkosipulin kynttä
1 Kesäkurpitsa
1-2 Porkkanaa
5 Bimi parsakaalia

Maustamiseen:
Hunajaa
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria
Basilikaa

MAINOS


Pilko kasvikset voideltuun vuokaan ja ripottele päälle suolaa, mustapippuria myllystä ja basilikaa.

Hunajapaahdetut uunikasvikset

Marinadi uunikasviksille

1/2 dl hunajaa
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl punaviinietikkaa

Sekoita marinadi ja lusikoi se kasvisten päälle.

Paista kasviksi 200 astesen uunin keskitasolla noin tunnin verran. Kääntele kasviksia kerran paistamisen aikana.

Naudan marinoitu grillipihvi ohje

4 naudan ulkofilepihviä
Suolaa
Mustapippuria
Grillimaustetta
1 dl Kapteenin Juhlamarinadia

Hiero mausteet naudan ulkofilepihvien pintaan molemmmin puolin, lisää sitten marinadia ja kääntele pihvejä siten, että marinadia ja mausteita on pihvien molemmilla puolilla. Laita pihvit ja marinadi pussiin ja annan maustua yön yli.

MAINOS


Grillipihvit ulkogrillissä

Sytytä tulet hyvissä ajoin ellet käytä grillihiiliä. Polta puut hiillokselle ja paista pihvejä noin 2 minuuttia per puoli.

Nauti ulkona hyvässä seurassa!

Uunikasvikset ja grillipihvi ulkona


MAINOS


Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 501 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 501 tilaajien joukkoon

Saattaisit pitää myös seuraavista

Myytti: Teepuusaippua ei sovi kasvoille – se kuivattaa ja rikkoo ihon MIKROBIOMIsuojan.

Sopiiko teepuusaippua kasvoille? Mitä kliininen näyttö kertoo (28 vrk dermatologinen testi + mikrobiomi)

Sopiiko teepuusaippua kasvoille? Koulutettuna tuotekehittäjänä, jolla on yli 8 vuoden kokemus alalta, vastaan tähän usein esitettyyn kysymykseen faktapohjaisesti. Puolueettomien dermatologisten testien (28 vrk) ja mikrobiomitutkimuksen tulokset osoittavat yksiselitteisesti, että Saaren Taika Teepuusaippua sopii kasvojen iholle: se vähentää tutkitusti epäpuhtauksia jopa 82 % ja suojaa ihon luonnollista mikrobiomia. Lue, miksi kaikki teepuusaippuat eivät ole samanlaisia ja miten käytät omaasi oikein.

Jos ainesosaa on alle 1% ei sillä ole mitään vaikutusta

Myytti: Jos ainesosa on INCI-luettelon lopussa, se ei “tee mitään”

Kosmetiikan INCI-luettelo herättää usein kysymyksiä ainesosien määristä ja vaikutuksista. Yksi sitkeimmistä myyteistä on, että ainesosa INCI-listan lopussa tai alle 1 % pitoisuudessa ei tekisi tuotteessa “mitään”. Tämä väite ei useinkaan pidä paikkaansa! Sukella kanssani kosmetiikan kemiaan ja opi, miksi juuri pienet pitoisuudet voivat olla tuotteen tehon salaisuus, ja miksi “turhia täyteaineita” ei käytännössä olekaan olemassa.

Rakkohauru Superseerumin todistettu teho

Mikä on seerumi, miksi se kannattaa ottaa mukaan ihonhoitoon ja mikä seerumi sopii sinulle

Seerumi on ihonhoidon tehopakkaus, joka sisältää voiteita suuremman määrän aktiiviaineita. Tässä artikkelissa kerron, miksi seerumi kannattaa ottaa osaksi rutiinia, mitä INCI-lista ei paljasta ja miten valitset juuri omalle ihollesi sopivan Saaren Taian seerumin.

Kuinka kosmetiikka markkinoilla huijataan kuluttajaa

Kuinka kosmetiikkamarkkinoilla huijataan kuluttajia

Kosmetiikkamarkkinointi osaa olla taitavaa, joskus liiankin. Tässä kirjoituksessa pohdin, miten tutkimusväitteet, lääkärimielikuvat ja nuoriin vetoava kuvamaailma voivat hämärtää rajoja, sekä mitä kuluttajan kannattaa huomioida.

Discover more from Koti saaressa lifestyle blogi

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading