Halikon kirkko

Halikon kirkko

Halikon nykyinen kirkko on valmistunut arvioiden mukaan noin vuonna 1440.

Kuvassa on kirkon remontointi käynnissä ja kirkko on peitetty valkoisella hupulla.

Maria Armfelt laajennutti kirkkoa vuonna 1799, koska kirkko oli jäänyt ahtaaksi ja oli huonossa kunnossa. Laajennuksessa kirkko sai itäpuolelle uuden kuoren.
Vuosina 1813-1815 kirkolle tehtiin suuremmat laajennustoimet. Pitkäkirkko laajeni ristikirkoksi. Tämän laajennuksen rahoitti Joensuun kartanon varakreivi Kustaa Armfelt ja Wiurilan kartanon kreivi August Armfelt.
Laajennuksen edestä piti purkaa sakasti, asehuone sekä Hornien hautakappeli. Hornien haudat jäivät kirkon alle.
Eteläsiipeen taas rakennettiin Armfelt suvulle oma hauta.
Kirkon vieressä oleva kellotapuli on järjestykseltään kolmas ja on rakennettu 1773.

”Kirkon rakentamiseen liitty kansantarina Elinan surmasta, jonka mukaan Klaus Lydekenpoika Djäkn poltti vaimonsa ja lapsensa. Hänen tyttärensä Cecilia oli naimisissa Henrik Olavinpoika Hornin kanssa, ja isänsä syntien sovitukseksi Cecilia sai Henrikin rakentamaan Halikon, Perttelin ja Salon kirkot. Hornien vaikutus kirkkoon on selvä, sillä Joensuun kartanolla oli pappien nimitysoikeus 1440-luvulta lähtien.
Myöhemmin tarina on saanut toisen version, jossa Uskelan Kärkän tilan herra ”Huurni”, joka joutui syntyiensä vuoksi rakentamaan nämä kolme kirkkoa ja konttaamaan niiden välin. Tarinan mukaan hän kuitenkin menehtyi matkalla.”

MAINOS: Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle

MAINOS PÄÄTTYY

Kirkossa esillä olevista esineistä vanhin on tamminen krusifiksi 1400 luvulta. Vanhin kasukoista on 500 vuotta vanha.

Sijainti: Kirkkorinne 1, 24800 Halikko

MAINOS: Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle

MAINOS PÄÄTTYY

Lähde: http://www.salonseurakunta.fi/00010256-halikon-kirkko
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Halikon_kirkko