Essure-ongelmia vol. 5

Heippa lukijani!

Kello on 01.50 keskiviikko yönä ja uni ei taaskaan tule. Hetki sitten vessakäynnillä huomasin vatsassani ikävän tulehduksen leikkaushaavassa. Leikkaus oli n.3 viikkoa sitten ja neljäs lajissaan niihin epäonnisiin Essureimplantteihin liittyen. Nyt siis näyttää siltä, että ainakin yksi leikkaushaavoista on tulehtunut 🙁

Tämä nyt yksinään ei untani olisi haitannut, mutta tämän leikkauksen jälkimainingeissa selkäni hermo-ongelmat ovat taas päässeet valloilleen ja oikea reiteni puutuu ja poltelee pahasti aina seistessäni tai maatessani, ja tänään polttelu oli niin kovaa, että se tuntui lonkasta alas polven alapuolelle asti. Tässä sitä onkin hyvä hetki pohtia kohtaloaan yön pikkuisilla tunneilla.

Olen tehnyt havaintoja, että olen erityisen huono onninen juuri kaikkeen ehkäisyyn ja muuhun terveyteen liittyvän suhteen. Joskus aikoinaan kun minulle asennettiin sellaisia ehkäisykapseleita käsivarteen meni niissäkin jotakin pahasti vikaan. Toisella kertaa kun niitä asennettiin oli äitipolin asentava lääkäri kokematon niiden suhteen. Huoneeseen tuli hoitajia kolme lisäksi ja ohjeita etsittiin Googlesta yms. Asennettaessa kipu oli niin järkyttävä, että puudutuksesta huolimatta meinasi lähteä taju, kun epäpätevä lekuri yritti runnoa niitä paikoilleen. Lopulta asennus ”onnistui” mutta siitäpä alkoikin oireet taas minulla. Järjetöntä hikoilua ja kiputiloja ym. joten lopulta kapselit oli määrä poistaa. No. Toista ei sitten enää koskaan löytynytkään. Minne lie vaeltanut.

No entäpä nämä essuret sitten? En edes lähde tässä kirjoituksessa enää niistä kertomaan, mutta voit lukea avainsanalla essure muutamia aikaisempia postauksiani ja katsoa mitä kaikkea ne minulle on aiheuttaneet:( Sitä päivää odotellessa, että voin vaatia asennuksen tehnyttä lääkäriä vastuuseen huolimattomuudestaan!

Olen pannut myös merkille, etä epäonni tuntuu seuraavan minua monessa muussakin asiassa. Tällaista epäonnea minulla ei ole aiemmin ollut, ei ennen kuin tapasin elämäni rakkauden ja yrityksemme alkoi menestyä. Olenkin miettinyt, vaikken mitenkään taikauskoinen tms. olekaan, että mahtaako maapallolla kuitenkin vallita jokin mystinen tasapaino, jonka vuoksi hyvä onni rakkaudessa ja liiketoiminnassa näkyy huonona onnena muualla?

No, en vaihtaisi huono onniseen rakkauteen kuitenkaan enää mistään hinnasta takaisin! Riittävästi sellaistenkin takia kärsinyt.

Nyt on parasta yrittää nukkua, sillä huomena pitää ajoissa herätä ja soitella lääkäriaikaa.

Tilaa uutiskirje ja päätä itse mitä luet

Jos et halua algoritmin päättävän puolestasi mitä luet, tilaa uutiskirje. Valitse aiheet jotka sinua kiinnostavat ja saat ne suoraan sähköpostiisi.

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 501 tilaajien joukkoon
MAINOS

👉 TUTUSTU KOTIMAISEEN RAKKOHAURU IHONHOITOSARJAAN SAAREN TAIKA SHOPISSA!

Seuraa Somessa!

Piditkö tästä blogista? Seuraa somekanaviani alta, niin pysyt ajan tasalla uusista päivityksistä! Tilaa myös blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi, niin saat tuoreimmat sisällöt ja vinkit kätevästi suoraan sähköpostiisi.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 501 tilaajien joukkoon

Saattaisit pitää myös seuraavista

Voiko hiustenlähtöön kehittää seerumin Seuraa hiuspohjaseerumin tuotekehitystä

Voiko hiustenlähtöön kehittää seerumin? Seuraa hiuspohjaseerumin tuotekehitystä

Stressi, sairaudet ja ikä voivat aiheuttaa hiusten ohenemista. Itselläni luultavasti stressi on ollut syynä hiustenlähtöön ja siksi halusin kehittää hiuspohjaseerumin harveneville hiuksille.

Kukkapenkki

Kukkapenkin suunnittelu tekoälyn avulla – voiko tekoäly auttaa puutarhassa?

Uusi koti, tyhjä tontti ja täysin puuttuva kukkapenkki, joten päätin ottaa tekoälyn avukseni puutarhasuunnitteluun. Näin syntyi kasvien ostoslista, interaktiivinen istutuskartta ja ruusukupolin ympäröimä unelmieni kukkapenkki metsän laitaan.

Tätä et tiennyt silmänympärysvoiteesta

Silmänympärysiho on koko kasvojesi ohuin ja herkin alue, ja se toimii erilaisella kemialla kuin muu kasvojen iho. Tästä syystä silmänympärysvoiteen pH, koostumus ja tehoainepitoisuudet eroavat kasvovoiteesta. Tässä artikkelissa kerron, miksi silmänympärysiho ansaitsee oman, juuri tälle alueelle kehitetyn tuotteen, ja miten Saaren Taian Rakkohauru silmänympärysvoide vastaa kliinisesti todistetusti tämän alueen erityistarpeisiin.

Veneretkellä Hylkkarille

Veneretkellä Hylkkarille Pyhämaassa

Tehtiin eilen mukava veneretki Pyhämaan ulkosaaristoon, Hylkkari-nimiselle luodolle. Nähtiin merikotka, joutsenia, kurkia ja meriharakka, löydettiin kalliolle tipahtanut arvoituksellinen kala ja ravun saksi, ihasteltiin kirkasta vettä ja avaria näkymiä. Hylkkari on suuri letto, täynnä historiaa hylkeenpyytäjien ajoilta, ja sen nimi on kantautunut meille ainakin keskiajalta saakka.

Discover more from Koti saaressa lifestyle blogi

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading