Ekakertalaisen vinkit (auto)lomalle Gran Canarialle

Tervehdys arvoisa lukijani!

Tänään koittaa talvilomamme viimeinen päivä ja viikko täällä Kanariansaarilla on kulutettu loppuun.

Matkustelua olen päässyt kokemaan vasta muutaman vuoden, eli mikään kokenut konkari matkailun suhteen en todellakaan ole! Parista aiemmasta Gran Canariaan liittyvistä lomapostauksista saa syvemmin kuvaa lomastamme täällä, joten tässä kirjoituksessa kerron vain omiin kokemuksiini pohjautuvia vinkkejä jos olet ekaa kertaa tulossa (auto)lomalle Kanarialle.

Sen auton vuokraamista suosittelen todella lämpimästi, sillä auto mahdollistaa oikeastaan koko saaren koluamisen mikäli turisteille pystytetyt keinotekoisen oloiset baari+ranta-systeemit eivät ole sun juttu!

Liikenne täällä on helppoa ja soljuvaa. Ainoastaan ruuhka-aikoina pienissä kaupunkikeskustoissa voi aremman kuljettajan verenpaine hiukan nousta, mutta muina aikoina nekin ovat ihan helppoja liikkua.

Taajaman ulkopuolella taasen ajaminen on aremmallekin kuskille nautinnollista. Täällä on hyvät opasteet, kohtuulliset nopeudet ja kuljettajat ihan järjissään, eli henkensä puolesta ei tarvitse pelätä 😁

Isomman auton vuokraaminen viikoksi täydellä vakuutuksella ja palautus tyhjällä tankilla maksoi n. 150€ ja jos pysyt yhdellä saarella, tuskin joudut kertaakaan tankkaamaan.

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Polttoaine on hitusen edullisempaa kuin Suomessa.

Itse kiersimme Gran Canarian lisäksi myös Fuerteventuran, jonne menimme Armas autolautalla. Meno-paluu maksoi n. 250€ autoineen.

Mikäli olet lomailijana samaa tyyppiä kuin me, eli tykkäät mieluummin nähtävyyksistä kuin baatielämästä, niin näillä saarilla on sinulle paljon nähtävää!

Gran Canarian vuoristot on yksi todella mieleenpainuva kokemus ja täällä vuoristoilla on paljon pysähdyspaikkoja näköalojen ihailemiseksi ja myös muutamia kahvila/ravintoloita löytyy vuoristokierrokselta.

MAINOS: "Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Myös Maspalomasin hiekkadyynit ovat mukava nähtävyys. Dyyneillä kävely tuulisena päivänä on kokemus sekin!

Kanarialla on yhteensä 13 saarta, joista 8 asuttuja. Tuliperäinen saariryhmä kuuluu Makronesiaan. Kaikki saaret eivät ole syntyneet samaan aikaan ja siksi ne ehkä ovatkin kaikki toistensa kanssa hybin erilaisia! Fuerteventuralta löytyy jopa yli 20 miljoonaa vuotta vanhoja kiviä, kun taas esim. El Hierron kivet ovat vain miljoona vuotta vanhoja!

Palmuinen Gran Canaria poilleaakin ulkonäöltään hurjasti karusta ja kivisestä Fuerteventurasta! Alkujärkytyksen jälkeen Fuerteventura vaikuttaakin olevan paljon kauniimpi ja nähtävyys-rikkaampi kuin pääsaari Gran Canaria.

Fuerteventuran rannat, dyynit ja vuoristot ovatkin jotakin mitä sanoin on vaikeaa kuvailla, joten annan kuvien puhua puolestaan.

olet korttimaksaja, nosta sen verran käteistä, että voit tipata tarjoilijoita yms.

Älä jätä ruokaa. Jos mukana lapsia , no salad

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 803 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Finnlines Finnsirius kokemuksia Owner’s suitesta ja melkein neitsytmatkasta

Kuten niin usein lähes joka paikassa; kaikkien uusien juttujen kanssa on alussa ongelmia, ja niin oli Finnsiriuksellakin. Kerrotakoon kuitenkin heti tähän perään, että olipa ongelman laatu sitten mikä tahansa, on Finnsiriukselle onnistuttu saamaan sellainen henkilökunta, että olipa kyseessä maa-henkilökunta, tai kyydissä oleva, niin mikään ongelma ei jäänyt ratkaisematta ja palvelu oli aina erittäin lämmintä, ystävällistä, ratkaisukeskeistä sekä ylitsevuotavaa!

Eli mikään ongelma ei jättänyt hiventäkään negatiivista vivahdetta matkaamme ja siitä kiitos onnistuneelle rekrytoinnille ja asiakkaat hyvin huomioon ottavalle henkilökunnalle <3 Naantali - Långnäs - Kapelskär laivareitille saapui uutta, kun Finnlinesin uusi Superstar -luokan alus Finnsirius aloitti liikennöinnin syyskuussa 2023. Näin hypetystä ja mainoksia Finnsiriuksen neitsytmatkasta ja halusin tottakai kokea sen, onhan Finnlines kyydinnyt meitä useasti Itämerellä.

Syksyinen hemmotteluhetki kotona

Haluatko hemmotella itseäsi ja kumppaniasi/kaveriasi kotona, lue vinkit!

Syksy on täydellistä aikaa pysähtyä, rentoutua ja hemmotella itseään ja läheisiään. Kun ulkona tuulee ja sataa, mikä olisikaan parempaa kuin sytyttää kynttilöitä, laittaa rentouttavaa musiikkia soimaan ja nauttia spa-hetkestä oman kodin lämmössä.

Saaren Taian legendaarinen Teepuushampoo nyt nestemäisenä & alekoodi!

Koska oma elämäni olisi todella hirvittävää puolessa päivässä rasvoittuvien hiusteni ja kutisevan päänahkani kanssa, ilman kehittämääni Teepuu palashampoota, olen 100% vakuuttunut, että tämä uusi nestemäinen Teepuu shampoo tulee olemaan paras ja ikiaikainen suosikkini for ever!

Kesän 2023 suosituimmat postaukset

Kesä 2023 oli täynnä unohtumattomia hetkiä, ja blogini heijasteli tätä innostusta. Nyt, kun syksy on saapunumassa ja kesä on jäämässä taakse, on täydellinen aika katsahtaa taaksepäin ja muistella niitä postauksia, jotka keräsivät eniten huomiota ja inspiroivat lukijoitani.

%d bloggaajaa tykkää tästä: