Blogihaaste – lempparikuva! Yksi lempivalokuvistani ja tarina sen takana

Moikka moi arvoisa lukijani ja oikein mukavaa sunnuntai aamua!

Tänään ajattelin näyttää sulle yhden mun lemppari valokuvistani ja kertoa tarinan miten kuva tuli otettua ja mitä kaikkea kuva on kokenut sen jälkeen. Haastan myös kaikki muut bloggarit mukaan esittelemään oman lempivalokuvansa (ohjeet lopussa)!

Kuva on “Misty forest” eli usvainen metsä. Se on otettu eräänä syyskuisena aamuna vuonna 2014 Salon Kuusjoella, jossa olimme autoinemme matkalla viemään sitä Turkuun korjaamoon. Reitin valitsin siten, että pääsen matkalla tuttuun satoisaan sienipaikkaani keräämään suppilovahveroita joita paikalla olikin paljon, niin kuin olin arvellutkin.

Aurinko sarasteli puiden lomasta ja kiiruhdin autolta hakemaan kamerani jota kannoin aina mukana. Nappasin muutaman nopean kuvan auringonsäteistä ja usvasta ja vein kamerani takaisin autoon.

Keräsin nopeasti loput suppilovahverot näkösältä ja kiiruhdin autoon. Pääsimme jatkamaan matkaa noin kilometrin verran kun risteyksessä pysähdyttyämme auto alkoi “ököttelemään” ja sammui. Asiaa tutkittuamme totesimme venttilien ja kannen hajonneen 🙁 . Jouduimme soittamaan hinaajan apuun. Auto oli sen hintainen ettei sen korjaaminen enää kannattanut ja siinä hinausta odottaessamme etsimmekin nopeasti nettiautosta jonkun kahden-kolmensadan auton jossa olisi katsastus voimassa, että mies pääsee kulkemaan 40km matkan töihin.

MAINOS: "Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle! MAINOS PÄÄTTYY

Kotona sitten jonkin ajan kuluttua otettuani kuvat ulos kamerasta, päätin kokeilla tähän kauniiseen usvaiseen metsään mustavalko edittiä jossa on aavistus sinistä sävyä. Tämä tyyli oli lempparini vuosikausia, mutta myöhemmin, masennuksen hiukan hellitettyä siirryin värillisempiin kuviin 🙂

Lopullinen versio kuvasta on alla ja myöhemmin olen osallistunut sen kanssa muutamaan kansainväliseen kuvakisaan.

  • Misty Forest by Johanna Amnelin
    This month’s winner is 1MP photographer Johanna Amnelin, with this lovely black & white rendering of mist through some tall forest trees in Salo, Finland. Misty, monochrome congrats to Johanna on wonderfully atmospheric submission and for getting her hands on the incredible Slide, which will be on its way to you very soon! Be sure to check out the winning shot in full in the Gallery by clicking on it, along with a link to Johanna’s website where you can see more of her work. Remember you can view a gallery of previous Peak Design and other prizewinners from the Photos of the Month sub-menu on the left hand side on the Gallery’s main ‘Explore’ page. Meanwhile, here’s a peek at what’s heading over to Johanna’s kit bag.
  • Smithsonian magazine and Smithsonian.com PHOTO OF THE DAY: 05.27.15 Misty Forest Johanna Amnelin
  • Our penultimate June award is the ever-popular thinkTANK Photo Shot of the Month, with the legendary ThinkTANK Digital Holster 20 camera bag awaiting the winning photographer. This month it fell to TTP guest judge Lisa Cole who, on browsing the Gallery in search of winner just kept coming back to this misty monochrome image by 1MP photographer Johanna Amnelin: Misty Forest

Mikä on sinun lempparikuvasi ja millainen tarina siihen liittyy? Kommentoi alle tai linkitä siitä kertova blogikirjoituksesi. Jaa myös Instaan hashtagilla #blogihaastelempparikuva #blogihaaste

Kiitos, että luit ja palaillaan taas 🙂

Share:

Facebook
Twitter
Pinterest
LinkedIn
Johanna

Koti saaressa blogissa kirjoittelee 47 vuotias Johanna. Pitkäaikaismasentunut, ADD- ja sosiaalistentilanteidenpelko diagnosoitu yrittäjä eteläisen Suomen saaristosta. Innokas valokuvaaja ja pohjattomasti historian janoinen perheenäiti, joka jaksamisensa mukaan tykkää puuhata puutarhassa ja käydä veneilemässä.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.

Liity 1 802 tilaajien joukkoon

Seuraa Somessa!

Bloglist Me
"Ei ruusufinnejä, ei kutisevaa ihoa, ei aknea, hyvästi kaikki iho ongelmat. Ja mikä parasta, voin jopa syödä vähän suklaatia, jos ihoni reagoi, tämä saippua kyllä pelastaa!"

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen."

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
ETSITKÖ MAJOITUSTA, JOKA TARJOAA YLELLISYYTTÄ JA MUKAVUUTTA LÄHELLÄ MATHILDEDALIA, TEIJOA TAI BROMARVIA VAI KENTIES SELKÄMEREN PUHTAIDEN VESIEN ÄÄRELTÄ?

UPEAT VILLAMME KUTSUVAT SINUT RENTOUTUMAAN, TARJOTEN MODERNIN VARUSTELUN, HIENOSTUNEEN LUKSUKSEN JA LAADUKKAAN MAJOITTUMISEN YHDESSÄ PAKETISSA!

Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle!
On Key

Related Posts

Luonnonkosmetiikka vs synteettinen, tiedätkö mitä ihollesi todella levität?

Mikä merkitys on pitkien ainesosaluetteloiden piilokemikaaleilla? Testaamani brändin kasvovoide sisälsi veden jälkeen runsaasti silikonia, ja sen ainesosaluettelossa oli huomattavasti enemmän erilaisia ainesosia. Joukossa oli myös useita ainesosia, jotka itse luokittelen kosmetiikan pahiksiksi. Rehellisesti sanottuna, näitä ainesosaluetteloita tutkittuani en uskaltanut testata tuotteita yhtä päivää pidempään terveyteni uhalla, vaikka olisinkin ollut utelias näkemään pidempiaikaiset vaikutukset.

USKOMATON MÄÄRÄ KÄSITYÖTÄ, SAAREN TAIKA, PIENYRITYS SUURELLA LIIKEVAIHDOLLA!

USKOMATON MÄÄRÄ KÄSITYÖTÄ, SAAREN TAIKA, PIENYRITYS SUURELLA LIIKEVAIHDOLLA!

Kuten jutusta huomaat, Saaren Taian toiminta on aitoa käsityötä, jokaisessa vaiheessa ja vaikka liikevaihtomme on luokassaan suurin, on yrityksemme kuitenkin pieni perheyritys, jossa asiat tehdään käsin.

Huono-osaisesta miljonääriksi

Huono-osaisesta miljonääriksi

Täällä, oman valoisan ja varustellun mökin kalliosella rannalla kaukaisen unelman voi kirjaimellisesti maistaa suolana kielen päässä. Meriveden piristävänä pirskahduksena poskilla.

Jollakin kummallisella tavalla maailmankaikkeus on halunnut antaa minulle hetkeksi jotakin hyvää, ja toivon joka päivä, ettei sitä otettaisi minulta pois, ainakaan ihan vielä.

Tuotekehitys, Saaren Taika vs. toiset

Kosmetiikkamaailmassa on monenlaisia lähestymistapoja tuotekehitykseen, ja tänään haluan keskittyä erityisesti siihen, miksi tiedepohjainen lähestymistapa on meille niin tärkeä.

On ihanaa nähdä, että yhä useammat kuluttajat ovat valveutuneita ja kyseenalaistavat markkinointiväitteitä sekä vaativat syvällisempää tietoa väitteiden pohjalle. Erityisesti nuoremmille sukupolville haluamme tarjota tietoa, joka perustuu vankkaan tieteelliseen näyttöön, eikä vain etikettiseksikkyyteen.

%d bloggaajaa tykkää tästä: