Kokkilan uimaranta

Kokkilan esteetön uimaranta Salossa, Kemiönsaarta vastapäätä on ihan kiva pikku hiekkaranta. Paikalta löytyy mukavan kokoinen grillikatos, lentopallokenttiä, lasten leikkipuisto, pukukopit ja laituri, näihin on pääsy aina, lisäksi löytyy

Kemiön kirkko

Kemiön kirkko on vuonna 1469 valmistunut kivikirkko, jonka suunnittelusta vastuussa ollut rakennusmestari on suunnitellut myös Perniön, Sauvon ja Tenholan kirkot. Kirkon kellotorni on  tiettävästi rakennettu vuosina

Mellilänjärvi

Mellilänjärvi on kirkasvetisin järvi missä olen koskaan käynyt, jopa Nummijärveäkin kirkkaampi! Laiturin päässä oleva kyltti kertoo kohdassa olevan yli 5 metriä vettä ja silti siitä

Kotimaan matkailu

Jokioisten museorautatien resiinaretki

Jokioisten museorautatiellä on mahdollisuus kokea vauhtia ja hauskoja hetkiä resiinan kyydissä! Pienet punaiset pumppuresiinat ovat vuokrattavissa 1 tunniksi, 3 tunniksi tai koko päiväksi ja reittejä on

Tampaltan rosvoluola

Äitienpäivän seikkailu poikani ja koiramme kanssa. Tällä kertaa suuntasimme Tampaltan rosvoluolaan ja tarkoituksena oli myös etsiä ja kuvata Tampaltan kruunu, jota emme kuitenkaan tällä kertaa löytäneet.

Kuusiston Piispanlinnan rauniot

Käväistiin eilen kävelyllä Kuusiston Piispanlinnan raunioilla. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen ja paikalla olikin lisäksemme lintubongari, onkijoita ja grillaajia 🙂 Linna kohoaa Kuusiston saarella mutkikkaan ja vaatimattoman tien päässä.

Liedon Vanhalinna

Eilen käväistiin Liedon Vanhalinnan linnavuorella, joka on valtakunnallisestikin merkittävä muinaisjäännös. Linnavuori sijaitsee Vanhalinnan kartanon mailla, Aurajoen rannalla Liedossa. Linnavuori kohoaa n. 55 metriä merenpinnasta ja hallitsee laakeaa

Vaanilan parantola

Alunperin  ilma- ja vesiparannuslaitokseksi vuonna 1894 perustettu rakennuskompeksi, jossa joidenkin tarinoiden   mukaan  olisi joskus ollut   lasten mielisairaala. Nämä mielisairaala-tarinat ovat silkkaa puppua, paikalla on ollut

Karjakosken ulkoilupolku ja grillauspaikka Koski Tl

Salon naapurissa Koskella Tl sijaitsee tämä Paimionjoen kaunis ja pauhaava Karjakoski jonka ympäristössä kulkee lyhyt ulkoilupolku. Kosken rantamaisema jäljellä olevina rakennuksineen on historiallisestikin merkittävä alue. Vanhasta

Ojamon kalkkikivikaivos

Lohjan  Ojamolla sijaitseva vanha kalkkikivikaivos on nykyisin pelastus- ja sukelluskoulutus käytössä. Lohjan Kalkkitehdas Oy:n omistamasta kaivoksesta louhittiin vuosina 1925-1965 n. 8,7 tonnia kalkkikiveä. Aluksi kaivos

Karnaistenkorven retkeily- ja luontopolut Lohja

Lohjan Karnaisissa sijaitsee Karnaistenkorven luontopolut, joilla voi tutustua Lohjan alueen luontoon. Karnaistenkorpi on Lohjan laajin ulkoilualue ja sieltä löytyy niin korkeita kallionjyrkänteitä, kuin niiden välissä olevia

Kylpylät

40v. synttärit Tallinnassa

Heippa ja tervetuloa Jonin ja Johannan matkablogiin! Keräilen tänne pikkuisia muistoja reissuiltamme niin kotimaassa kuin muuallakin. Aloitan muutamalla vanhemmalla ikimuistoisella matkalla jotka haluan jakaa kanssanne

Peltolan maankaatopaikka (näköalapaikka)

Turun Peltolasta löytyy komea näköalapaikka joka on nykyään suosittu ulkoilualue. Ennen muinoin se tosin oli hiukan vähemmän viähättävä paikka, nimittäin paikalla toimi alunperin kaatopaikka, jonne jopa

Billnäsin ruukki

Billnäsin ruukki sijaitsee Mustionjoen rannalla nykyisessä Raaseporissa. Sen perusti Carl Billsten 1600 luvun puolivälin tienoilla. Viimeistään 1639 Billsten ryhtyi rakentamaan ruukkiaan Mustionjoen kosken rantaan. Kolme

Koskensaaren naulatehdas

Petäjävedellä Keski-Suomessa sijaitsee vaiettu kulttuuriaarre, Koskensaaren naulatehdas. Kauniissa historiallisessa ruukkimiljöössä sijaitsee mm. Eliel Saarisen suunnittelema Pytinki, eli tehtaanpatruunan komea huvila. Aluella sijaitsevat kauniit rakennukset huokuvat

Antskogin ruukki

Pohjassa, nykyisessä Raaseporissa, sijaitsee Antskogin ruukki, joka on Suomen vanhin ruukkiyhdyskunta, tämän perusti turkulainen Jakob Wolle eli Wulff suunnilleen vuonna 1630. Ensialkuun Antskogiin valmistui masuuni

Grabbackan linnanrauniot

Raaseporin Grabbackan rauniot ovat 1400- ja 1500 luvulla rakennetun kartanolinnan jäännös jonka rakensi Måns Andersoninpoika Grabbe. Linnan ohi kulkee keskiaikaisen Suuren Rantatien ns. yhdystien linjaus. Yhdystien

Raaseporin linnanrauniot

Snappertunassa sijaitsee Suomen komein linnanraunio, Raaseporin linna. Se rakennettiin joskus 1300 luvulla jolloin meri vielä ympäröi kalliota jolla se seisoo. Keskiajalla linnaan oli pääsy vain harvoilla

Kuningatar Dagmarin lähde

Raaseporin Källvikenissä sijaitsee Kuningatar Dagmarin lähde, Dagmarkällan, kulttuurihistoriallisesti merkittävä matkakohde läntisen Uudenmaan saaristossa, jonne Keisari Aleksanteri III tanskalaisyntyisen vaimonsa Dagmarin (Keisarinna Maria Feodorovna) kanssa pysähtyivät

Torholan luola

Suomen suurin kalkkikiviluola sijaitsee Lohjalla ja on yli 30 metriä pitkä ja enimmillään 9 metriä korkea. Luola on yksi Suomen suurimpia jääkauden sulamisvesien synnyttämiä luonnonluolia. Luola syntyi

Kotimaan matkailu

Tytyrin kalkkikivikaivos ja kaivosmuseo

Toisella käynnillä Tytyriin pääsimme opastetulle vierailulle Tytyrin kaivosmuseoon. Tytyrissä sijaitsee Nordkalk Oy:n omistama kalsiittikaivos jonka vieressä toimii vuosina 1948-1951 rakennettu kalkkikaivos. Kaivosteollisuuden katsotaan Suomessa alkaneen

Kalkki-Petteri

1897 perustettu kalkkitehdas sai alkunsa, kun förbyläinen merikapteeni Karl Forsström ystävänsä kanssa huomaisivat Lohjan runsaat kalkkikiviesiintymät ja vuorasivat kaksi niistä 40 vuodeksi. Sijainnit olivat tarkkaan

Karunan kaunis kivikirkko

1910 rakennettu Karunan kirkko on mahtava ilmestys maaseudulla Karunassa aivan meren rannalla. Kirkko on rakennettu Karunan harmaasta graniitista ja poikkeaa useimmiten nähdyistä suomalaisista kirkoistamme juurikin

Yrjännummen muinaisranta

Yrjännummen muinaisranta on pituudeltaan jopa 700 metriä. Yrjännummea pidetään osana kolmatta Salpauselkää. Alueella on nähtävissä myös rantavalleja. Pääset paikalle ajamalla Lankkerintie 55 kohdille ja kääntymällä siitä

Miilunummen pirunpelto

Miilunummen muinaisranta eli pirunpelto Teijolla. Parkkialueen takaosasta lähtee nousemaan loiva metsikköinen mäki jonka laen jälkeen löytyy pieni pirunpelto. Suurin osa kivikosta on jo jäänyt sammaleen

Ulkoilu

Vårdkasberget ja luolat

Tessvärin Vårdkasberget on upea näköalakallio josta näkee mm. Kemiönsaaren.Kallio kohoaa 51,4 metriä merenpinnasta ja matkalla lähellä lakea on n. hehtaarin kokoinen muinaisranta eli pirunpelto. Särkisalon monet

Kotimaan matkailu

Torronsuon kansallispuisto

Torronsuo Tammelassa on Suomen syvin suo ja on säilynyt lähes luonnontilaisena. Suo on noin 2550 hehtaarin kokoinen eli 25,5 km². Kansallispuistolle pääsee jättämällä auton Kiljamon

Varikattilanmäen muinaisranta

Aivan Lehmijärven kupeessa Varikattilanmäellä sijaitsee yksi alueen huomattavimmista muinaisrannoista. Noin hehtaarin kokoinen pyöristyneiden kivien muodostama pirunpelto kallion juurella on näyttävä. Muinaisrannalle, eli pirunpellolle pääsee kun

Vihiniemen kaivos

Vihiniemen historiallinen rautakaivos sijaitsee Perniössä, josta tiedetään louhitun rautamalmia ainakin 1600 luvun lopulla ja vuosina 1825-1862 jolloin kaivostoiminta oli laajamittaista. Kaivoksesta on louhittu yhteensä 25

Onnenmäen hautaröykkiöt

Perniön Aaljoella sijaitsee suuret laakeat kalliot nimeltään Onnenmäki. Onnenmäeltä on löytynyt kolme muinaista hautaröykkiötä, joista kaksi sijaitsee aivan Onnenmäen korkeimmalla laella. Helposti löydettävissä on kaksi kallion

Vuorilinnan voimalaitos

1906 rakennettu yli 100 vuotta vanha Vuorilinnan voimalaitos seisoo jykevänä kuin aikaa uhmaten aivan Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajalla Kiskonjoessa Salon Koskella. Edelleen toiminnassa oleva voimalaitos

Haukkamäen luolat

Haukkamäen luolat löytyvät Salosta Merikulmantieltä ihan Fulkilan kartanon risteystä vastapäätä lähtevän pienen hiekkapolun päästä. Hiekkapolun päähän voi ajaa autollakin, joskin matalan auton kanssa kannattaa ajaa

Kotimaan matkailu

Outokummun Vanha Kaivos

Kesällä 2015 pääsimme tutustumaan Outokummun Vanhaan Kaivokseen. Tämä on ehkä Suomen suurin ja tärkein kaivos tai ainakin kaiken suuren kaivostoiminnan alullepanija ja suuri tekijä koko

Keretin kaivos

Outokummussa sijaitsee useampi kaivos, tämä artikkeli kertoo Keretin kaivoksesta. Kaikki alkoi Rääkkylän Kivisalmen laivaväylän ruoppaamisesta vuonna 1908, kun ruoppaamisen yhteydessä löydettiin suuri kellertävä kivi.  

Kotimaan matkailu

Bengtskärin majakka

Bengtskärin majakka on Pohjoismaiden korkein majakka. Majakka rakennettiin vuonna 1906 useiden kohtalokkaiden haaksirikkojen jälkeen joista viimeisimpänä höyrylaiva Helsingfors jonka haaksirikon jälkeen Keisarillinen senaatti myönsi rahat

Hevonlinnan harju Koski tl

Koskella tl sijaitsee palanen jääkaudella syntynyttä Etelä-suomalaista harjumaisemaa, jolla on sijainnut vuosituhannen alkupuolella linnavarustus. Hevonlinnan ulkoilukeskukselta löytyy pulkkamäki, grillikota, wc, frisbeegolfrata, beachvolley, heppaparkki, suppalampi ja ylempää harjulta

Muinaisen Ancylusjärven rantadyynit Koski Tl

Salon rajalta muutama kilometri Koskelle tl päin sijaitsee muinaisen Ancylusjärven rantadyynit. Alunperin Auranmaan viikkolehdestä lukemani artikkeli sai minut innostumaan etsimään nämä vieläkin nähtävillä olevat rantadyynit.

Lotikon kellari Marttila

Marttilassa sijaitsee Lotikon kellari niminen rotko, joka on jännä paikka tehdä vaikkapa pieni luolaseikkailu. Lotikon kellarille pääsee Marttilan Korven Eräreitistöä pitkin jolle voi lähteä joko Palaisten

Mailan kalkkilouhos Kiikala

Linkinniementiellä Kiikalassa sijaitsee erittäin mielenkiintoinen vanha kalkkilouhos, Maila, sen pohjalta löytyy noin 2×3 metriä leveä syvä kuilu joka on täyttynyt vedellä, kuilusta törröttää kohti taivasta

Kalkkimäen louhokset Kiikala

Kiikalassa Varesjärven pohjoispuolella korkealla kalliolla sijaitsevat Ruusinahontien kalkkilouhokset. Louhokset sijaitsevat peräkkäin noin Ruusinahontie 244 kohdilla (navigaattorin mukaan), mäen päällä, mutkassa Oinasjärven suunnalta tultaessa heti vasemmalla.

Purhanmäenkosken rantapolku

Joki antoi kauniit näkymät ja  sattui siinä olemaan pieni kivikkoinen kaunis koskikin. Suosittelen käymään kävelyllä vaikka koiran kanssa jos ei muuten. Sillalta oli mukavat näkymät

Munismäen uhrikivi Halikko

Museoviraston sivut kertovat, että Munismäellä on runsaasti uhrikuppeja, alueelta on löytynyt myös asumiseen viittaavia seikkoja sekä arabialaisen vuonna 786-809 lyödyn hopeadirhemin palanen. Lähde: http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx?sovellus=mjreki&taulu=T_KOHDE&tunnus=73010043 Sijainti: Häntälänkoskentie 258 Salo

Nenustannokka Teijo

Nenustannokka on yksi korkeimmista kallioista Teijon kansallispuiston alueella. Jääkauden sileäksi hiomilta kallioilta aukeaa näkymä Hamarijärvelle ja sen rannalla olevalla suolle. Teijolla kulkee valellus-ja ulkoilureittejä yhteensä

Aroniityn metsäkirkko

Aroniityn metsäkirkko Kiskossa on paikka jossa voi hiljentyä luonnon helmassa. Kirkkoherra siunasi metsäkirkon käyttöön 11.8.2013 ja siitä lähtien kirkossa on pidetty yhteislauluhetkiä ja hartauksia muiden

Ruukin Krouvi Matildassa

Ruukin Krouvi Mathildedalissa on tunnelmallinen ja rauhallinen ravintola, jonne tulemme varmasti uudestaan ja uudestaan. Rennon oloinen miespuolinen tarjoilija toi pian istuttuamme menun ja valitsimme alkupaloiksi rapeaksi

Naarjärven täysihoitolan perustukset

Paikalle oli 40 luvulla tarkoitus tulla täysihoitola, mutta sota keskeytti sen rakentamisen eikä sitä koskaan jatkettu. Paikalla on aivan selvät rakennuksen perustukset, sammaleen peittäminä ja aluskasvillisuuden

Rekijoen mylly

Rekijoella Hitolanjoen myllykoskessa on ollut myllytoimintaa jo 1600 luvulta lähtien. Hitolanjoki on Uskelanjoen sivujoki ja saa alkunsa Kiikalan kirkonkylällä sijainneesta, mutta nyt kuivatusta Kurajärvestä. Pohjoisesta

Varemäki ja Vareemöhk

Vareemöhk on uhrikivi ja siirtolohkare Muurlan Varemäen huipulla, jossa sijaitsee myös rauhoitettu hiidenkiuas. Alueelta on löytynyt kivikautista asuinpaikkaa sekä raudanvalmistuspaikkaa osoittavia löytöjä, jotka  koostuivat kvartsi-iskoksista, hiekkakivi-iskoksesta

Muurlan uhripaikat

Uhripaikat ovat pakanallisia paikkoja erilaisten taikojen tekemiseksi. Salon seudulla uhrattiin vielä pitkään kristinuskon saapumisen jälkeenkin, ikäänkuin varmuuden vuoksi. Muurlasta löytyy tiettävästi eniten uhripaikkoja koko Salon