ADHD/ADD mielenterveyden häiriö??

ADHD/ADD mielenterveyden häiriö??

Tervehdys arvoisa lukijani!

Tiätkö mikä juttu meinas saada aamukahvit takertumaan kurkkuun ennen, kun olin edes saanut kunnolla silmiä auki?!

Nepsy (Neuropsykologinen mielenterveysyhdistys) ry:n postaus jossa kerrotaan ADHD:sta ja siitä, että meillä ”ADDeilla” ”…on monimutkainen aivojen kehityshäiriö. Diagnoosin saaneilla aivojen kuorikerros on usein ohuempi ja eri tavalla poimuttunut kuin muilla. Tarkkaavaisuutta, vilkkautta ja oman toiminnan suunnittelua eli toiminnanohjausta säätelevät välittäjäaineet eivät nekään toimi normaalisti. Esimerkiksi dopamiinia on oirehtivilla tavanomaista vähemmän.

Neurologista poikkeavuutta selittää paljolti perinnöllisyys. Tutkimusten mukaan jopa 70–90 prosenttia tapauksista johtuu perinnöllisestä alttiudesta. ADHD onkin yksi hanakimmin periytyvistä mielenterveyden häiriöistä.”

MIELENTERVEYDEN?! Aivokuoren poikkeamako on MIELENTERVEYSHÄIRIÖ?? Onko sydämen vajaatoimintakin mielenterveyden häiriö? Tai verenpaine?? Ärsyttävää, kun kerran on selvää, että asia ei johdu mielestä, eikä sitä voida parantaa niinkuin mielenterveysongelmista esim. masennusta tms, niin miksi edelleen puhutaan perinnöllisestä aivojen poikkeavuudesta mielenterveyteen liittyvänä??

MAINOS: Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle

MAINOS PÄÄTTYY

En minä ainakaan koe, että vaikka mulla on impulsiivisuutta ja keskittymisongelmia, että olisin mielenterveydeltäni siltä osin sairas! Tai, että poikani, jolla on ADHD diagnoosi olisi mielenterveyspotilas! Meillä on erilaiset aivot. Ei se ole mielenterveysongelma!

Ärsyttävää!

Ughh, nyt menen takaisin juomaan aamukahviani!

MAINOS: Klikkaa kuvaa ja siirry sivustolle

MAINOS PÄÄTTYY